You are currently browsing the tag archive for the 'hyvinvointi' tag.
Kiitollisuuden laajempi tutkiminen psykologiassa on alkanut vasta vähän myöhässä 2000-luvulla. Varmaan juurikin siksi, että psykologiassa on enimmäkseen koitettu ymmärtää ahdistusta ja sen syitä kuin esimerkiksi positiivisten tunteiden ja ajatusten vaikutusta terveyteen. Kiitollisuudesta onkin tullut ajan saatossa yksi pääasiallisista positiivisen psykologian tutkimusaiheista. [1]. Luulen tosiaankin että positiivinen psykologia ja kiitollisuuden terveyttävä vaikutus on ollut meillä kokoajan, mutta ihmiset ovat havahtuneet siihen vain vähän myöhässä. Tosin toki historian filosofit ja psykologit ovat keskustelleet “terveestä mielentilasta” ja siitä mitä vaikutusta sillä on hyvinvointiimme. Amerikkalainen psykologi Abraham Maslow kirjoitti asiasta sanomalla (vapaa käännös):
Psykologia on ollut paljon keskittyneempi negatiivisiin asioihin kuin positiivisiin. Se on paljastanut meille kaiken ihmisten synneistä, virheistä ja sairauksista mutta hyvin vähän meidän potentiaalista, hyveistä, inspiroivista päämääristä tai ihmisen suuresta psykologisesta voimasta. Näyttää siltä että psykologia on vapaaehtoisesti rajoittanut itsensä tutkimaan vain puolittain ihmisyyden hyvyyttä ja keskittynyt enemmän ihmisyyden synkempiin puoliin…(Maslow, 1954, p. 354).
Wikipediassa kiitollisuudesta kirjoitetaan että suurin osa viimeaikaisista tutkimuksista osoittavat että ihmiset jotka ovat hyvin kiitollisia voivat keskivertoa paremmin. Kiitolliset ihmiset ovat onnellisempia, vähemmän masentuneita ja stressaantuneita sekä tyytyväisempiä elämäänsä ja ihmissuhteisiinsa. Kiitolliset ihmiset ovat myös kykeneväisempiä kontrolloimaan ja ymmärtämään ympäristöään, sisäistä kasvuaan, elämänsä tarkoitusta ja itsensä hyväksymistä. Heillä on paljon positiivisempia tapoja käsitellä erilaisia elämäntilanteita ja he ovat enemmän taipuvaisia etsimään tukea muilta ihmisiltä, kasvamaan ja oppimaan kokemuksistaan ja he kuluttavat enemmän aikaa ongelmanratkaisuun kuin niiden välttelyyn tai kieltämiseen. Kiitollisilla ihmisillä on vähemmän negatiivisia selviytymiskeinoja (esim. itsesyytös) ja he turvautuvat vähemmän päihteisiin. Kiitolliset ihmiset myös nukkuvat paremmin sillä he ajattelevat vähemmän negatiivisia asioita nukkumaan mennessään.
Vaikka monet tunteet ja luonteenpiirteet ovat tärkeitä ihmisen hyvinvoinnissa, monet merkit viittaavat siihen että kiitollisuus niistä kaikkein tärkein. Esimerkiksi eräs pitkäaikainen tutkimus osoitti että kiitolliset ihmiset ovat parempia kestämään äkkinäisiä elämänmuutoksia. Kiitolliset ihmiset pystyivät selviytymään niistä vähemmällä stressillä, eivät masentuneet niistä niin helposti ja kokivat suhteensa muutokseen paljon tyytyväisemmin kolme kuukautta myöhemmin. Toisessa tutkimuksessa taas todettiin että kiitollisuudella on hyvin uniikki suhde hyvinvointiin ja sen koettiin selittävän paremmin toisten ihmisten onnellisuuden kuin muiden luonteenpiirteiden. Molemmat tutkimukset päättelivät että kiitollisuus pystyi selittämään paremmin hyvinvoinnin juuria kuin esimerkiksi “Viisi tärkeintä” (avoimuus, tietoisuus, ulospäin suuntautuneisuus, miellyttäminen, emotionaalinen tasapaino) tai kolmekymmentä muuta tutkittua luonteenpiirrettä.
Kiitollisuutta on ollut aika mielenkiintoista tutkia lähipäivinä. Itse olen tosin tässä pitänyt vähän pidempiaikaista projektia yllä joka on ollut riippumaton näistä uusimmista löydöksistäni. Sen nimeksi olen hiljaa päässäni antanut yksinkertaisesti vain “Kiitollisuus”. Aloitin noin 1,5 vuotta sitten, juuri ennen kuin tapasin J:n, kirjoittamaan Kiitollisuusmuistiota. Kirjoittelen sinne päivittäin vain pieniä lauseita, kaikista niistä asioista joista koen kiitollisuutta. Laitan mukaan myös “Unelma”-kirjoituksia joissa kuvailin mielikuviani niistä asioista joita haluan saavuttaa elämässäni. Tämä voi kuulostaa joillekin hupsulta, mutta itse olen kokenut sen hyvinkin rentouttavaksi. Toki minullakin on muistioni kirjoittamisen suhteen taukoja. Nyt esimerkiksi on ollut pidempi sellainen, mutta nostin sen taas käteeni pari päivää sitten ja lisäilin sinne rivejä.
Alussa tunsin että kiitollisuuksien kirjoittaminen ylös tuntui hankalalta ja vaivalloiselta. Ei tosin kestänyt kauaakaan kun sivut ryhtyivät täyttymään kuin itsestään kun sydän avautui enemmän kaikille niille asioilla joista oikeasti on todella iloinen. Muistio on yleensä ollut aina repussani mukana ja sitä on tullut täyteltyä aina odotellessa ystäviä kahvilassa tai muuten vaan rentoutuessa kotona. Alla ote yhdestä kiitollisuusmuistiostani. Jokaisen “Kiitos”-sanaa kirjoittaessani keskityn koko mielelläni sen kiitollisuuden tuntemiseen jokaisesta yksittäisestä asiasta ja yleensä kirjoitan itse “Kiitos”- sanaa vähän pidempään ja hitaammin.
Lauantaina 5.7.08
Olen kiitollinen tästä elämäni ensimmäisestä pitkästä lomasta ja siitä että olen saanut vain olla. Kiitos.
Olen kiitollinen levosta, nukkumisesta, torkkumisesta ja siitä välillä on vain tylsää. Kiitos.
Olen kiitollinen intervallitreeneistä. Kiitos.
Olen kiitollinen kuumista päivistä. Kiitos.
Olen kiitollinen että olen taas terve. Kiitos.
Olen kiitollinen elämästä. Kiitos.
Olen kiitollinen että minulla on toimiva aineenvaihdunta. Kiitos.
Olen kiitollinen viikonlopuista. Kiitos.
Olen kiitollinen rohkeudestani. Kiitos.
Olen kiitollinen X:n lenkkiseurasta. Kiitos.
Olen kiitollinen palautumisesta. Kiitos.
-30min myöhemmin- (:D tämä siis luki kirjassani näin)
Olen kiitollinen aamupuuroista. Kiitos.
Olen kiitollinen kulmakarvoistani. Kiitos.
Olen kiitollinen aamutuhnuisesta J:stä. Kiitos.
Lähikuukausina olen myös keskittynyt kiitollisuuteni ulostuomiseen. Olen esimerkiksi lähettänyt ihan yllätysmäärän kiitollisuuskortteja ystävilleni ja erilaisille puolituntemattomille ihmisille jotka ovat olleet minua kohtaan hyviä. Yhden sellaisen sai eräs täysin tuntematon tullivirkailija jonka kanssa kävin keskusteluja pari viikkoa sitten. Hän oli minua kohtaan niin aito, rehellinen ja ystävällinen että olin ihan liikuttunut kun tiemme erosivat. Minulla oli tiedossa vain hänen nimi ja työpaikan osoite joten lähetin korttini sinne. Olen myös lähettänyt auliisti positiivista asiakaspalautetta heti kun sellaista on tullut vastaan. Ja myös kiittänyt eri luomutuottajia heidän innovatiivisista ratkaisuistaan, kuten tänään J:n Ruohonjuuresta löytämä Intiaani Salmiakki josta oli aivan pakko heti lähettää kiitos Wildemanssin Luomutilalle. Nyt kun olen miettinyt enemmän muihin kohdistuvaa kiitollisuuttani niin olen huomannut että aihetta kiitollisuuteen on herännyt jatkuvasti enemmän ja laajemmin. Eteen tulee kokoajan lisää ihmisiä joita haluaa kiittää ja muistaa. On ollut myös todella mukava huomata kuinka ihana olo siitä on tullut myös itselleni.
Kiitollisuuteni on myös muuttunut. Se ei niinkään ole enää vain siitä että olen kiitollinen työstäni tai uusista kengistäni, vaan tunnen kiitollisuutta koko maailmaa kohtaan. Tunnen kiitollisuutta ongelmiani kohtaan, tunteitani kohtaan, avaruutta kohtaan, ajatuksiani kohtaan ja ideoitani kohtaan. Samoin miten alussa listasin vain yleensä asioita mistä olen kiitollinen olen ryhtynyt tuntemaan kiitollisuutta ihan pienempiä ja mitättömämpiäkin asioita kohtaan. Usein siis huomaan myös kirjottavani ylös kiitollisuuslauseita maassa olevista lehdistä, sotkuisesta keittiöstä, mäkkini laturin johtokoukuista, autojen äänistä pihalla tai vaikka lapsien kiljumisesta. Mukaan on siis ryhtynyt tulemaan asioita joista ihmiset eivät yleensä tuntisi kauheasti kiitollisuutta, ehkä enemmänkin ärsyyntymistä.
Kiitollisuutta tunteista
Kiitollisuutta voi siis harjoitella ja siinä voi kehittyä. Ihmiset alkavat ensimmäisenä kiittämään asioita joita vain näkevät ympärillään tai joita omistavat. Tai heille voi olla alussa vaikeaa tuntea kiitollisuutta yhtään mistään ja kirjan sivuille tuleekin vain pari vaivalloista riviä siitä miten kahvilassa juotu kahvi oli hyvää ja uusi auto on ihana. Luulen että oikeaa kiitollisuutta kohtaan kannattaakin tehdä hiukan töitä. Tarkoitus on lopulta tuntea kiitollisuutta elämäntilanteistamme, rikkaudestamme ja ajastamme joka on paljon pitkäaikaisesti kantavampi voima kuin kiitollisuus joka on kiinni vain asioissa, esineissä ja ihmisissä. Luulen että tarpeeksi pitkälle vietynä voit tuntea syvää kiitollisuutta laman aikana, köyhyydessä tai sairaana koska olet sijoittanut kiitollisuutesi asioihin jotka ovat pitkäaikaisia ja -kestoisia eikä tilanteista riippuvia ja ailahtelevia.
Et varmaan ensimmäistä kertaa kuule siitä miten kiitollisuus luo rikkautta ja rikkaus kiitollisuutta. Siinä vaiheessa kun elät elämässäsi sitä aikaa jolloin sinulla on kaikki mitä olet aina toivonut, tulet tuntemaan laajempaa ja suurempaa kiitollisuutta kuin ikinä. Mutta miksi odottaa niin kauan jos se on hyppysissäsi jo pienellä harjoittelulla? Ehkä siinä vaiheessa voikin jo miettiä että kumpi tulee ensin, kiitollisuus vai rikkaus?
“Gratitude unlocks the fullness of life. It turns what we have into enough, and more. It turns denial into acceptance, chaos into order, confusion into clarity…. It turns problems into gifts, failures into success, the unexpected into perfect timing, and mistakes into important events. Gratitude makes sense of our past, brings peace for today and creates a vision for tomorrow.” -Melody Beattie
Noniin, kun edellisessä kirjoituksessani pohjustetut jutut ovat selvitetty, aloittakaamme virallisen kuukausiraporttini ensimmäinen osa sanomalla että muutos raakaruokaan päin kävi aika nopeasti ja vaivattomasti. Historian havinaan jääneen entisen, tiukan treenitaustani kanssa minulle ei ole mitenkään vierasta syödä ruokavaliota joka voi yhteiskunnallisesta näkökulmasta katsottuna tuntua rajoittavalta enkä yleisesti tunne siitä paineita tai pahaa oloa. Ottaen huomioon alamäkeä menevän terveyteni tein pari ratkaisevaa, isompaa päätöstä heti alkuun jotka voisi luokitella kokeiluni radikaaleimmiksi siirroiksi: lisäsin sen verran paljon uusia ruokia valiooni että taka-alalle poistuivat valkoinen sokeri, maitotuotteet ja vehnäjauho. Mustavalkoisuutta kuitenkin välttäen olen ilolla vetänyt suuhuni myös pari fetasalaattia, tomaatti-basilika-vuohenjuustokeiton (raakaruuassahan mitään ei lämmitetä yli 40 asteen), sushia, punaviiniä ja pari luomusuklaapatukkaa joita nautiskelin ystävieni seurassa erinäisten viikonloppujen saatossa. Nam!
Ilokseni olen voinut todeta että edellisen kuukauden aikana, edellisessä kirjoituksessa mainitsemat hengitysoireet ovat kadonneet tyystin – vaikka on tullut jo pakkasasteitakin. Jäljelle on jäänyt vielä sellainen jännä odottava tunne rinnassa joka tulee aina tilanteissa jossa hengitysoireita on tullut ennen. Luulen että psykologisesti aina koitan valmistautua haukkomaan henkeä, vaikka sitä tarvetta ei ole enää ollut.
Toinen mukava huomaaminen on tullut nenän limakalvojeni selvällä parantumisella. Olen joutunut pitkin kesää käyttämään kortisonisuihkeita silloin tällöin kun nenäni on mennyt pahasti tukkoon. Yleensä tämä pahenee vielä ilmojen kylmetessä. Nenälääkärini joskus mainitsi että limakalvoni ovat niin vaurioituneet pitkällisen Nasolinin käytön ja liian ahtaiden onkaloiden seurauksena että kortisonisuihkeet tulisivat olemaan kanssani loppuelämäni. Noh, nyt en ole niitä tämän kuukauden aikana käyttänyt kuin tasan kaksi kertaa ja olen huomannut hengittäväni useimmissa tilanteissa nenäni, enkä suun kautta ihan luontaisesti. Tämäkin on ollut todella mukava ja uudenlainen ilo.
Luulen että nilkkojen nivelkivut ovat hiukan pienentyneet, mutta tunnen niissä edelleen aristusta ensimmäisen 6 askeleen ajan kun nousen tunnin istumisen jälkeen tietokoneelta ylös. Olen nukkunut myös erittäin hyvin, sekä jostain syystä uneni ovat olleet erittäin, erittäin, erittäin vilkkaita. Tähän mennessä en ole muistanut niistä kuin pari harvaa mutta joka kerta kun olen herännyt aamuisin niin on ollut olo että olisin ollut elokuvissa koko yön. Samoin energiatasoni on ilmiselvästi ollut nousemaan päin. On ollut jopa pari päivää jolloin on tuntunut että kehossa oikein kohisee ja tekee mieli hypähdellä kun on niin hyvä olo. Päiväunia en ole tarvinnut kertaakaan 1.5kk aikana ja ruokailujen jälkeen tuttu unisuus, ähky ja hitaus ovat kadonneet. Olen pärjännyt täysin ilman kahvia.
Yllättävää oli myös että kuukautiseni alkoivat ensimmäistä kertaa 7 vuoteen (kyllä, olen pitänyt kuukautispäiväkirjaa 7 vuotta:D) 27 päivän kierron jälkeen, eikä jo pari vuotta “normaalin” 30-34 päivän kierrolla. Tavallisuudesta poikkeavaa oli myös että en tuntenut mitään kuukautiskipuja, turvotusta tai mieliala-ailahteluja. Minulla nyt yleensäkään menkkojen aikana sen suuremmin mielialat ole heitellyt, vaikkakin kyllä myönnän että liikutun siihen aikaa kuukaudesta helpommin kyyneleihin asti katsoessani romanttisia komedioita tai muita suuria tunteita käsitteleviä aiheita;)
Toivomisen varaa on vielä liian useasti toimivassa suolistossani. Tähän tosin minulla on toinenkin teoria mistä se voisi johtua, joten voi olla että ennen kilpirauhassotkujeni selvittämistä vatsani ei tule rauhoittumaan. Tästä voin kirjoittaa sitten lisää myöhemmin eri otsikon alle. Samoin vaikka en ole päiväunia tarvinnut on joukkoon toki mahtunut yleisiä vähän hiljaisempia päiviä. Plus että olenkin nyt parina iltana ollut parisuhteessamme se jolla on kylmä ja joka hakee lämpöä toisen kehosta, eikä toisin päin. Yleisestihän nukun kesät talvet ikkuna auki ja lähestulkoon aina 60% raajoista peiton ulkopuolella kun hohkan lämpöä. Muttamutta, kuten sanottua, minulla on aika hyvä aavistus mistä nämä muutokset johtuvat ja koska tosiaan käyn tätä kilpirauhasmuutoksia tässä samassa tulee olemaankin haaste huomata mitkä muutokset tulevat kilpirauhaslääkkeistä ja mitkä raakaruuasta.
Kirjoitankin seuraavaksi lyhyemmän artikkelin ajankohtaisista kilpirauhasjutuistani niin saan ne vielä lisättyä tähän syssyyn mukaan:)
Ennen kuin alan latelemaan havaintojani haluan vielä selventää pari pientä seikkaa tästä kokeilusta ihan vaan tuodakseni esille mitä tämä kokeiluni on ja ei ole. Tuleepahan siinä myös muistutettua itseäni niistä asioista mitä on toilailujen lomalla opittu.
Ensinnäkin raakaruokakokeiluni ei ole mikään dieetti minulle. En yritä laskea painoani, en tule käymään vaa’alla (en nyt yleisesti ole käynyt vaalla ainakaan puoleentoista vuoteen, en edes oikeiden dieettieni aikana) tai sovittelemaan vaatteita sillä mentaliteetilla että kuinka löysältä ne tuntuvat. En suostu patsastelemaan peilin edessä pullistellen ja vertaillen ulkonäköäni edellisen päivän pullisteluihin ja vertailuihin. Enkä tule teille raportoimaan painostani mitään. Ymmärrän kuitenkin että ruokavalion muutoksiin yleensä kuuluu ihan normaali kehon koon siirtyminen lähemmäs sitä omaa luontaista kokoa, joten jos huomaan jotain tämän suuntaista tapahtuvan tulen raportoimaan siitä muiden muutoksien, tai epämuutoksien osalta arkipäiväisesti ja ilman vaahtoamista. Ensimmäisenä mittarina tulee aina olemaan oma henkinen, psyykkinen ja fyysinen hyvinvointini.
En aio myöskään lähteä kokeilussani rajoittamisen mentaliteettiin ollenkaan. En aio tehdä itselleni haasteita tai sääntöjä joilla motivoida kulkuani. Motivaatio on lyhytaikainen ja laiska renki, säännöillä ja rajoituksilla ruokittu motivaatio on vielä laiskempi renki. Motivaation sijasta minulla on jotain muuta – inspiraatio. Inspiraatio ei tarvitse piiskaajaa tai kannustajaa. Se ei tarvitse jatkuvia uhkailuja, rankaisuja, syyllistämistä tai kiristystä. Inspiraatio on jotain joka ei tunne pelkoa sekä tapahtuu vaivattomasti ja innostuksella koska olet kirjaimellisesti In Spirit. Teen tämän koska nautin siitä, olen siitä hyvin kiinnostunut ja tulen olemaan sen ansiosta terveempi.
Täten olen siis pitänyt tiukasti kiinni oman aikani ottamisesta. En suostu enää mihinkään radikaaleihin ja äkkinäisiin muutoksiin jotka vievät kaiken energiani ja joihin lähden päätä pahkaa. Sen lisäksi olen halunnut pitää huolta että mielentilani on pysynyt positiivisena, vapaana ja avarana. Tähän olen keskittynyt päättämällä että kaikki muutokset mitä teen ruokavaliooni – tai elämäntapaani – lähtevät aina lisäämisen-filosofian kautta eikä poistamisen tai eliminoimisen. Niinpä päätinkin aloittaessani kokeiluni että sen sijaan että pudotan kaikki pahat asiat ruokavaliostani kerralla pois ja ryhdyn syömään monien mielestä ensiajatukselta “tylsää”, “yksinkertaista”, “rajoittavaa” ja “herkutonta” ruokaa, aloitan vain lisäämään ruokavaliooni uusia, kiinnostavia, mahdollistavia, maukkaita ja värikkäitä ruokia. Harjoittelen iloitsemaan siitä järjettömästä yltäkylläisyydestä minkä keskellä elämme. Luotan että keskittymällä enemmän siihen mitä ruokaa saan, miten paljon sitä saan ja miten monenlaista variaatioita saan, alkavat huonommat valinnat pikkuhiljaa autonomisesti vaan jäämään jälkeen ilman että tulen tuntemaan siitä mitään sen suurempia tunnontuskia.
En halua syödä jotain tiettyä kalorimäärää päivässä ja tiettyihin aikoihin – rajoituksia ja sääntöjä – en usko enää niihin. Olen huomannut että joinakin päivinä minun tekee automaattisesti mieli syödä enemmän ja toisina vähemmän. Uskon että ruuan laadulla ja sen sisältämillä hivenaineilla, mineraaleilla, vitamiineilla ja antioksidanttimäärillä on paljon suurempi tarkoitus terveytemme kannalta kuin kaloreilla – myös laihtumisen kannalta, jos se on jonkun tavoite. Jos opettelen vain oikeasti, aidosti ja rehellisesti kuuntelemaan kehoni viisaita signaaleja olen aika varma että kaiken maailman anaaliset mikrosäädökset ruuan kalorimäärän ja ajoituksen suhteen ovat toisarvoisia. Kehoni tulee kertomaan minulle kuinka paljon syön ja milloin – ei kelloni. Jos saan ruuastani tarpeeksi niitä asioita mitä kehoni tarvitsee tulen syömään juuri sen verran kun todellakin tarvitsen, en enempää tai vähempää. Myös se että syön ruokani mahdollisimman lähellä sen alkuperäistä muotoa on minulle maalaisjärjelläkin ajateltuna ihan fiksulta kuulostava tapa. Ja tietyllä tavalla uskon että mitä köyhempää ruokavaliomme on, sitä enemmän haluamme syödä koska kehomme ei saa siitä tarvitsemiaan rakennusaineita, eli vitamiineja, mineraaleja ja hivenaineita. Kalorit jäävät aika pieneen osaan niiden jälkeen.
Aion myös tehdä parhaani jättämällä taakseni kaikki “tämä on hyvästä” ja “tämä on pahasta” mentaliteetit. Mustavalkoinen lähestyminen ei saa meitä kuin kapinoimaan ja kapinasta on hankala lähteä rakentamaan mitään rakentavaa. Jos syön lohdutusruuaksi Intiaanilakritsia niin en aio syödä sitä syyllisyyden ja häpeän kera, joka aivan varmasti lisää stressihormonejamme ja rappeuttaa siten terveyttämme. Tulen syömään kaiken ruuan aina ilolla, kiitollisuudella, onnella ja lapsenomaisen mielenkiinnon kanssa – ilman rankaisuja tai draamaa.
Toiseksi haluan mainita että kokeiluuni kuuluu myös muita kohtia joita haluan parantaa elämässäni pikkuhiljaa. Pidempiaikaisempi tavoitteeni, jota vähän pohjustinkin jo, on ollut halu oppia syömään kun minulla on nälkä, lopettamaan kun tunnen kylläisyyttä, pureskelemaan pitkään ja hitaasti ja ajattelemaan ja arvostamaan syömääni ruokaa ruokailujeni aikana – tämän kanssa olen tehnyt töitä enemmän ja vähemmän koko tämän vuoden. Vältän syömistä samalla kun luen lehteä, selailen nettiä tai kuuntelen audiokirjoja. Ruuan arvostusta tukeakseni haluan myös oppia valmistamaan syömääni ruokaa jotta voin oikeasti saada paremman tuntuman ja suhteen siihen ravintoon joka pitää minut elossa. Olen jo nyt tehnyt töitä sen eteen että kuuntelen kehoani sen mukaan mitä minun tekee mieli, joka yleensä kertoo puutetiloista jota keho koittaa intuitiivisesti korjata mielihalujen avulla ja välttelemään ruokaa jota ei tee mieli, joka yleensä taas kertoo kehon saaneen tarpeeksi tietyn ruuan sisältämiä aineita ja pyytää siitä taukoa. Ja tähän ei nyt sitten sekoiteta jotain mielihalua jäätelölle vain sillä tekosyyllä että “kehoni ilmiselvästi tarvitsee jäätelössä olevia hivenaineita”….Duh!
Tarkennetaan myös että, en usko että terveyteen on olemassa mitään ihmepilleriä, ihmedieettiä, ihmejuomaa, ihmelääkettä, ihmeravintolisää tai ihmesääntöä joka tuottaisi parempia tuloksia kuin oikeasti perusteellinen, intuitiivinen, rakastava, yksilöllinen ja pitkäaikaisesti terve suhde omaa kehoamme ja ruokaamme kohtaan. Vain me itse, eikä kukaan muu tässä maailmassa, voimme oppia ja tietää mikä on parasta kehollemme ja millä ruokavaliolla se toimii parhaiten, mistä ruoka-aineista se tykkää eniten, millä rakennusaineilla se pystyy lähteä parantamaan itseään ja mikä on sen todellinen oma koko, paino ja pituus. En siis aio ottaa kyseenalaistamatta vastaan mitään ruoka-aineneuvoa mitä minulle annetaan – toiselle sopii ohranoras, toiselle ei, toiselle sopii avokadot, toiselle ei jne. Se mitä minä tulen oppimaan tämän kokeiluni kautta siitä mikä toimii keholleni ja mikä parantaa minua, ei todellakaan tarkoita että se olisi parasta myös sinulle. Jos tämän kokeilun kautta päädynkin tulokseen että voin parhaiten syömällä ‘elävää ravintoa’ ja tulemalla vegaaniksi en halua että kukaan blogini lukijoista kuvittelee että uskoisin että se olisi kaikille oikea ratkaisu. Tai että se olisi minunkaan ratkaisu loppuelämäkseni. Varaan oikeuden aina, niinkuin kaikkien muidenkin pitäisi, ikuisesti muuttua ja kasvaa. Kuten sanoin aikaisemmin, mielestäni tiettyjä yleistämiseen pohjautuvia suuntia voidaan aina ehdottaa, ja totta kai niin minäkin tulen niitä ehdottomaan, mutta jokaisen pitää valita niistä ikioma, täysin yksilöllinen ratkaisu.
Nyt kun sain ton tuosta pois alta niin laitan pian tulemaan sitä kolmatta osaa kokeiluni tuloksista 1,5kk:ssa.
Aloitin kirjoittamaan raakaruokakokeilustani ja tajusin että siitä ei tule mitään ellen pohjusta hiukan syitäni siihen. Samalla tajusin että tämä kokeilu kuitenkin tulee olemaan pohjana kaikkiin muihinkin aiheisiin mistä haluan kirjoittaa kuten kilpirauhassairaudet, terveys, inspiraatio, taide, muutokset, psykologia jne. joten tuntui vähän tyhmältä hypätä vain suoraan “lopputulokseen”. Ajattelin sitten jaotella sen pariin osaan jotta blogeista ei tulisi ihan kiduttavan pitkiä:
Osa 1 – Alku
Osa 2 – Terveyspohjustusta ja oma matkani tähän asti
Osa 3 – Ensimmäinen kuukausi ja havainnot
Osa 4 – Kilpirauhaslisäys (Lisätty jälkeenpäin)
Tässä alussa haluan kertoa mikä minua sytyttää näissä asioissa ja miksi olen päätynyt tälle tielle missä nyt tallustelen:) Toivoisin osaavani kirjoittaa asioista blogissani objektiivisesti ja lopullinen tavoitteeni on luoda viestiä positiivisesta muutoksesta, vastuun ottamisesta itsestään ja omasta terveydestään, mielen muokkaamisesta ja sitten vaan ihan yleisiä löpinöitä asioista jotka minua kiinnostavat. Tietyllä tavalla haluan myös harjoitella rauhassa omaa kirjallista ulosantiani ja mietintöjeni esiintuomista, sekä aatteitteni takana seisomista. Kirjoittaminen on kuitenkin yleensä ollut se lopputaktiikka millä olen saanut itsellenikin konkretisoitua abstraktit ajatukseni. Vaikka kaiken tietoni toki olen oppinut suurimmaksi osaksi kantapään kautta toivon kirjoituksillani luovan mahdollisuuksia muille ihmisille tehdä se vähän vähemmän hankalasti.
Yleisesti koen ja uskon täysin, että meillä itsellämme on mahdollisuus parantua kaikesta mistä haluamme. Liian usein ihmiset kuitenkin turruttautuvat oman pienen maailmansa seinien sisälle ja nielevät kritisoimatta kaiken mitä auktoriteetit heille sanovat. On niin paljon helpompaa antaa vastuu omasta kehostaan jollekkin toiselle erilaisilla tekosyillä jotka lopulta vain vievät oman mahdollistamisen energian itseltään pois. Ja jostain syystä näitä tekosyitä löytyy aina yllin kyllin – aina sen verran riittävästi että on helpompi jäädä paikoilleen kuin lähteä liikkeeseen.
Pääasiallisesti en voi tarpeeksi painottaa kuinka tärkeä väline esimerkiksi Internet on oman hyvinvointisi kannalta. Suurimpiin osiin vaivoihin löytyy laajoja artikkelikokoelmia ja foorumeita jotka pohjautuvat muihinkin mahdollisuuksiin kuin pelkkiin pillereihin. Ihan sormiemme ulottuvilla on myös kaikki tieto mitä ihan lääkäritkin saavat kouluistaan – se ei enää ole etuoikeus vaan kaikkien oikeus. Ei se ole harvinaista nähdä lääkärinkin katsovat vastauksia Internetistä kun tulee tenkkapoo eteen, tätä on itseasiassa tapahtunut itselleni pariinkin kertaan. Se jos joku saa vähän miettimään että miksi ihmeessä mä maksan siitä samasta tiedosta mitä se lääkärikin etsii?
Kenties oman terveytesi paras työkalu?
Vaikka tulen käsittelemään luonnonparannusta omalta kohdaltani parempana ratkaisuna en halua haukkua lääkäreitä tai mustamaalata kaikkea lääketieteeseen liittyvää. Vaikka saamani kohtelu heiltä on ollut yleisesti harhaanjohtavaa ja pahimmillaan alistavaa, uskon siltikin että länsimaisella (niin kuin muilla maisilla;) lääketieteellä on oma paikkansa tässä maailmassa. En esimerkiksi halua että minua kiidätetään auto-onnettomuudesta suoraan akupunktioklinikalle, vaan kirurgille. Ja uskon myös että länsimainen lääketiede on hyvä tunnistamaan erinäisiä sairauksia ja kehon tiloja…. mutta itse niiden hoitamisessa on aika paljon parantamisen varaa ja siihen kohdistuukin suurin osa kritiikistäni. Alunperin saamani lääketieteellinen hoito, joka ei ollut ihan sitä mitä luulin, on loppujen lopuksi ja kantapään kautta mahdollistanut minunkin matkani pois uhrirooleudesta ja vienyt minut lähemmäs omaa kehotuntemustani sekä luonut minulle tilaisuuksia suurinkin läpimurtoihin itseni parantamisen kanssa.
Ketään meistä ei onneksi ole tehty ikinä samasta muotista ja vaikka samantapaisuuksia joidenkin asioiden kohdalla voidaan ehdottaa jokaista pitäisi aina hoitaa yksilönä. Tämän haluan pitää myös mielessäni blogiani kirjoittaessani. Kokeiluni ei ole vastaus kaikille, mutta vastuun hyväksyminen ja itsensä kohtaaminen on. Meillä kaikilla on vain oma polkumme miten sinne päädymme – tämä on osa minun polkuani. Joten rohkaisen sinuakin uskaltamaan hyväksymään sen tuomat voimavarat. Iloitse siitä että sinulla on siihen mahdollisuus ja kaikki työkalut saatavillasi, äläkä aliarvioi itsesi kykyä oppia ja ymmärtää oman kehosi toimintoja yhtä laaja-alaisesti kuin lääkärisi. Ota voimasi takaisin muilta, jos sen sinne olet antanut, ja pidä se itselläsi edistäen omaa hyvinvointiasi ensimmäisenä.
Seuraavassa osassa käyn läpi terveyshistoriani joka on minun takana polttava syy intohimoiseen elämäntutkimiseeni.
PS: Näitä kirjoitellessa muuten tuntuu että oma ulosanti on vielä aika ruosteessa:D Päässä vipeltää niin järjetön määrä ideoita ja ajatuksia että niiden jäsentäminen tuntuu hiukan hankalalta. Olen kuitenkin ihan varma että se punainen lanka tästä löytyy kunhan pääsen vauhtiin.
Viimeisimmät kommentit