97-vuotiaan lääkärin viisautta

Shigeaki Hinohara

97 vuoden ja 4 kuukauden iässä Shigeaki Hinohara on yksi maailman vanhimmista edelleen ammattiaan harjoittavista lääkäreistä ja luennoitsijoista. Hinoharaan maaginen kosketus on legendaarinen. Vuodesta 1941 asti hän on parantanut potilaita St. Luken kansainvälisessä sairaalassa Tokiossa ja toiminut opettajan St. Luken yliopistossa. Toisen maailmansodan jälkeen hän suunnitteli joku päivä laittavansa pystyyn maailmanluokan sairaalakeskuksen Tokion köyhempään kaupunginosaan. Kiitos Hinoharan sinnikkään luonteen ja businessälykkyyden nyt paikalla todellakin komeilee Japanin parhaimpiin kuuluva sairaala ja synnytysosasto.

Tänä päivänä Shigeaki toimii puheenjohtajana perustamissaan organisaatioissa. Hänen avomielisyytensä uusia asioita ja ideoita kohtaan on inspiroinut hänet kirjoittamaan noin 150 kirjaa 75 ikävuoden jälkeen. Näistä kirjoista yksi on 1.2 miljoonaa kopiota myynyt “Living Long, Living Good” kirja. “Uudenlainen vanhuus”-järjestön perustajana hän rohkaisee muitakin elämään pitkän ja onnellisen elämän. Tässä hiukan hänen koottuja ohjeitaan:

Hyvinvointi tulee siitä, että olet onnellinen eikä siitä miten syöt tai nukut. Kaikki me muistamme miten lapsena meillä oli niin hauskaa että unohdimme väsymyksemme tai nälkämme. Uskon että pystymme pitämään tämän asenteen myös aikuisena. On parempi että emme väsytä kehoamme liian monilla säännöillä kuten milloin mennä nukkumaan ja milloin syödä.

Kaikki ne ihmiset jotka elävät pitkäikäisiksi – kansallisuudesta, rodusta ja sukupuolesta rippumatta – jakavat yhden asian: Ketään heistä ei ole ylipainoinen. Aamupalaksi juon kahvia, lasillisen maitoa ja vähän appelsiinimehua jossa on pari lusikallista oliiviöljyä. Oliiviöljy on hyvä sydämmelleni ja verisuonilleni sekä pitää ihoni kosteutettuna. Päivälliseksi juon maitoa ja pari keksiä, tai en mitään jos minulla on kiire. Minulle ei koskaan tule nälkä koska keskityn työhöni. Illalliseni koostuu erilaisista kasviksista ja pienestä määrästä kalaa sekä riisiä. Parina kertana viikossa syön myös 100g punaista lihaa.

Suunnittele tulevaisuuttasi. Oma kalenterini on varattu täyteen vuoteen 2014 asti sekä luennoilla että hoitotyöllä. Vuonna 2016 olen tosin suunnitellut pitäväni hiukan hauskaa: Aion osallistua Tokion Olympialaisiin!

Eläkkeelle siirtymiseen ei pitäisi olla tarvetta. Kuitenkin jos joku haluaa eläkkeelle sen ei pitäisi olla aikaisemmin kuin 65-vuotiaana. Nykyinen eläkeikä laitettiin puolivuosisataa sitten 65:een ikävuoteen, jolloin keskimääräinen elinikä oli 68-vuotta. Silloin vain 125 Japanilaista oli yli 100-vuotiaita. Tänään japanilaiset naiset elävät keskimäärin 86-vuotiaksi ja miehet 80-vuotiaiksi ja meillä on 36,000 eläkeikäistä maassamme. Kahdenkymmenen vuoden päästä meillä tulee olemaan noin 50,000 100-vuotiasta ihmistä.

Jaa kaikki tietämyksesi ja osaamisesi. Pidän itse 150 luentoa vuodessa. Niistä luennoista 90% on ala-asteikäisille ja loput 4500 tuhannelle virkamiehelle. Puhun yleensä noin 60 tai 90 minuuttia seisoen, koska haluan pysyä vahvana.

Kun lääkärisi ehdottaa sinulle lääkitystä tai leikkausta kysy häneltä suosittelisiko hän samaa toimenpidettä vaimolleen tai lapsilleen. Vastoin yleistä luuloa lääkärit eivät voi parantaa kaikkea. Miksi siis kokea turhaa kipua hyödyttömästä leikkauksesta? Uskon, että musiikki ja eläinterapia voi auttaa enemmän kuin monet lääkärit ikinä uskoisivat.

Pysyäksesi terveenä käytä aina portaita ja kanna omat tavarasi. Itse nousen portaita yleensä kaksi porrasta kerrallaan jotta lihakseni pysyvät vahvoina.

Inspiraationani toimii Robert Browningin runo “Abt Wogler”. Isäni luki sitä minulle kun olin nuori. Runo kehottaa tekemään suurta taidetta pienen piperryksen sijaan. Se rohkaisee sinua piirtämään niin ison ympyrän että sen sulkemiseen ei riitä yksi ihmisikä. Me näemme siitä vain kaaren, loppu ympyrästä on näkökenttämme ulkopuolella, kaukaisuudessa.

Kipu ja kärsimys ovat hankalia asioita käsitellä, mutta hauskanpito ja ilo ovat parhain tapa unohtaa ne. Jos lapsella on hammassärkyä ja alat leikkimään hänen kanssaan, ei kestä kuin hetki kun hän unohtaa sen. Siksi sairaaloiden pitää pitää huolta potilaidensa perustarpeista: kaikki meistä haluavat leikkiä. Siksi meillä on St. Luken sairaalassa tarjolla musiikkia, eläinterapiaa ja taidekursseja.

Ei kannata kerätä ympärilleen kauheaa määrää materiaalia. Kannattaa muistaa että et voi mitenkään tietää milloin aikasi koittaa ja et voi ottaa tavaroitasi mukaan seuraavalle pysäkille.

Energinen papparainen.

Pelkkä tiede ei pysty parantamaan ihmisiä. Tiede ryhmittää meidät kaikki ryhmiin, mutta sairaudet ovat aina yksilöllisiä. Jokainen ihminen on ainutlaatuinen ja sairaudet yleensä liittyvät sydämenasioihin. Auttaaksemme mahdollisimman montaa ihmistä monipuolisesti ja aidosti tarvitsemme vapaamielisiä hoitomuotoja ja taiteita. Pelkkä lääketiede ei paranna meitä kokonaisvaltaisesti.

Elämä on täynnä yllätyksiä. Vuonna 1970 ollessani 59-vuotias otin lennon Tokiosta Fukuokaan. Päivä oli aurinkoinen. Agressiivinen kommunistiryhmä kuitenkin kaappasi koneen. Vietin neljä tuntia sidottuna tuoliini 40-asteen lämmössä. Lääkärin näkökulmasta koko tapahtuma oli aikamoinen kokemus joka jätti minut ihmettelemään kehoni mahtavaa kykyä hidastaa toimintojaan kriisitilanteiden aikana.

Etsi itsellesi roolimalli ja tähtää korkeammalle kuin he. Isäni lähti 1900-luvulla opiskelemaan amerikkaan. Hän oli aikansa edellä kävijä ja ehdoton sankarini sekä roolimallini. Myöhemmin elämässäni löysin myös muita roolimalleja ja aina kun löydän itseni hankalasta elämäntilanteesta, kysyn itseltäni kuinka he selviäisivät tilanteesta.

On hienoa elää pitkään. Ennen 60 ikävuotta on helppoa keskittää aikansa itsensä ja perheensä hyvinvointiin ja tavoitteisiin. Mutta myöhempinä ikävuosina ihmisen pitäisi keskittyä panostamaan yhteisöön ja yhteiskuntaan. 65-vuotiaasta lähtien olen toiminut vapaaehtoistyöntekijänä. Teen edelleen sitä 18 tuntia viikossa ja rakastan jokaista minuuttia.

Lähde

Lue lisää Shigeakista täältä ja täältä. (Molemmat linkit englanniksi)

2,5kk 70-100% raakaruualla

Kirjoitetaanpas jotain ihan arkipäivästä ruuan ja hyvinvointini kanssa. Vähän yli 2,5kk raakaruokakokeilua takana. Lyhyestä virsi kaunis: Olo on aika uskomattoman mukava henkisesti, fyysisesti ja psyykkisesti.

Yleisesti ruoka on pysynyt siinä 70-100% raakaruuan puolella ajoittaisten illanviettoja ja laiskuudesta johtuvien päätösten saatossa. Kaikki on mennyt eteenpäin omalla mukavalla ja rauhallisella painollaan ilman hötkyilyä.

Terveyden kannalta on mukava huomata että astmaoireeni ovat edelleen poissa. Energiatasot ovat useimpina päivinä olleet aika maksimaaliset. Olen nukkunut tosi rauhallisesti ja leväten sekä uneni ovat olleet aika värikkäitä ja vaihtelevia. On tullut vastaan jopa pari lentounta joka kuulemma on harvempaa vanhemmiten. Valvominenkaan ei ole tuottanut samanlaista tuskaa kuin ennen. Takana on vain yksi päänsärkypäivä joka todennäköisesti johtui liian vähästä veden saannista ja päätteellä istumisesta. Närästystä en ole tuntenut koko kokeiluni aikana ja Nexiumeja en ole syönyt kertaakaan. Ruuan jälkeen tunnettu väsymys ja ähky ovat olleet kokonaan poissa. On suorastaan mahtavaa syödä ja tuntea olonsa yhtä energiseksi, ellei jopa energisemmäksi, kuin sitä ennen. Nyt se tuntuu ihan hullunkuriselta että joskus on ollut ihan ok sen kanssa että lounaan jälkeen töissä on ainakin tunnin hitaalla. Miten sen ennen ottikaan niin itsestäänselvyytenä?

Syödyn ruuan määrä on myös laskenut. Olen aika usein jopa jättänyt normaalin kokoiset lounaani kesken kun vain tuntuu että masu on täynnä. Ikinälkä ei ollutkaan totta:P Päivittäiseen energiaan on riittänyt vihreä smoothie aamupalaksi, lounaaksi salaatti ja töiden jälkeen keitto. Siihen väliin mahtuu ehkä pari naposteltua hedelmää ja teekupposta. Syön kun on nälkä ja lopetan kun tulee täysinäinen olo. Joinakin päivinä tulee syötyä paljon enemmän kuin normaalisti ja sitten taas joinakin päivinä ei oikein tule nälkä ollenkaan. Opettelen jatkuvasti kuuntelemaan mitä keho halajaa.

Entisenä aspartaamin suurkuluttajana voinen ilolla todeta että ilman aspartaamiakin voi elää;) Muutkin tuntemattomat aineet ja e-koodit, kahvi, kokis zero ja energiajuomat ovat jääneet unholaan. Kahvia vastaan sinällään minulla ei mitään ole, se on ehkä jäänyt yksinkertaisesti vain sen takia pois, että en ole tarvinnut sitä piristystä enää mitä ennen siitä hain. Sokerinhimo on laskenut huomattavasti, vaikka sitä toki on vielä ilmoilla, sillä korvaan sitä tämän hetkisellä lempiherkullani: kuivatuilla mangoviipaleilla ja ajoittaisella intiaanilakritsilla.

Pari hidastetta on kuitenkin ollut vielä matkassa: Ilmoilla on ollut pieniä flunssanoireita. Sain tossa menneellä viikolla kokea parina päivänä aikamoisen yskän. En muista edes milloin viimeks olisin kunnon yskän käynyt läpi. Tilanne meni toisena valvottuna yönä aika epätoivoiseksi. Olen säälittävä valvomisen kanssa.  Siinä sitten insomniassa hortoilin netissä koittaen etsiä jotain apua siihen, että saisin yskän helpottamaan ja edes vähän unta. Koitin aikamoisen määrän erilaisia asioita kunnes vastaan tuli yksi resepti joka vei yskäni pois saman tien. Kirjoitan siitä seuraavassa blogissani. Kun sain yskän hillittyä alkoi räkää vihdoinkin tulla ulos. Mahtavaa. Kuumetta ei ole ollut missään vaiheessa vaikka joinakin päivinä vain vähän tuhnuista oloa, mutta muuten toimintakyky on ollut ihan ennallaan. Pitkä yskä kuitenkin ärsytti kurkkuani sen verran että toinen kitarisani on nyt vähän ärsyyntynyt ja tulehtunut. Luulen että pieni suolaveden kurlaaminen vie moisen pois.

Toinen mikä on vielä kesken on vatsani toiminta. Asiat ovat toki hiukan rauhoittuneet, mutta se sattuu olemaan edelleen suurimmaksi osaksi liian vilkas. Siihen on auttanut probioottien lisäys, ruuansulatusentsyymien syönti sekä kunnollinen pureskelu. Minulla on pari jokeria vielä hihassa joten ei tässä mitenkään huolestuneita olla.

Koko prosessi on ollut hidas ja ihana. Asiat menevät mukavasti omalla painollaan eteenpäin ja minkäänlaisia nihkeilyjä ei ruokavalionmuutoksen suhteen ole ollut. Jos joku olisi minulle puoli vuotta sitten sanonut että olet kohta “maitovammainen”, “gluteenivammainen” ja lähes vegaani olisin nauranut aika räkäisesti. Olisin ollut varma että en ikinä olisi suostunut syömään niin “rajoitetusti” – eihän kaupassa olisi ollut mitään ostettavaa! Nykyään on lähinnä iloinen siitä että ainoat osastot jossa kaupassa käyn on vihannesosasto ja pakasteosasto (mansikat). Luulenpa että ensi vuonna pakasteosasto jää kokonaan pois kun pääsemme itse keräämään omat marjamme, omenamme ja muut suunnitellun parvekepuutarhan antimista. Kaupassa säästyy aikamoinen määrä aikaa ja on ihan hullua ajatella että 90% siitä järjettömän isosta kaupasta on minulle täysin turhaa ja yhdentekevää prosessimössöä. Siinä missä ennen kävimme kaupassa J:n kanssa lähes joka päivä, nyt siellä tulee käytyä vain 2-3 viikossa. Kerralla tulee ostettua hyvä määrä asioita jotka riittävät pitkään. En ole missään vaiheessa tuntenut että ruokavalioni olisi rajoitettu – päin vastoin. Olen varmaan saanut enemmän ravintoaineita kehooni näiden parin kuukauden aikana kuin koko viime vuonna yhteensä.  Normaaleja turvallisia rutiineja on sinnikkäästi rikottu joiden ansiosta on tullut koitettua ja maisteltua kaikennäköistä uutta ja jännittävää.

On ollut niin hienoa huomata miten rakkaus omaa kehoaan kohtaan on yltynyt. Pitkän ja aiheellisen liikuntatauon jälkeen on elämään tullut pikkuhiljaa lisää venyttelyä ja lenkkeilyä. Senkin tekeminen on tapahtunut ennestään itselleni tuntemattomalla tavalla: Rauhassa, nauttien ja omaa kehoaan ja ajatuksiaan kuunnellen. Kärsivällisesti. Tuntuu hassulta ajatella että olen joskus suhtautunut näihin asioihin neuroottisesti. Irti päästäminen on ollut helpotus ja ei yhtään niin vaikeaa kun olisi kuvitellut. Olen ollut tarkkana siitä että kaikki mitä teen itseni kanssa on vapaata syyllisyydestä ja häpeästä – nuo kaksi niin tuttua tunnetta mitä tunsin kun olin vielä treenineurootikko. Ystävien kanssa vietetyt illat joissa on tullut syötyä muutakin kuin raakaruokaa/elävää ravintoa on otettu ilolla vastaan ja vaikka olen ryhtynyt huomaamaan tarkemmin erilaisen ruuan vaikutusta kehooni, ei ajoittainen polulta poikkeaminen ole tuntunut pahalta. Sitä vain ikään kuin on ryhtynyt vain preferoimaan toisenlaisia valintoja. Hedelmät ja vihannekset yksinkertaisesti vain houkuttavat enemmän.

J raportoi raakaruokavaikutuksia myös. Hän on ollut ihmeissään miten idearikkaita ja tasaisesti energisiä hänen päivänsä ovat olleet. Työt ovat sujuneet lennossa ja keskittymiskyky on ollut järkkymätön. Eniten hän on juuri iloinnut ajatuksiensa kirkkaudesta sekä siitä että aamut on tullut herättyä pirteämpänä. Ehkä saan joskus hänet vielä houkuteltua aamulenkille talvisen ja uinuvan Helsingin kaduille.

Luomuilu ja elävä ravinto on myös vaikuttanut aika moneen muuhunkin yllättävään asiaan jota en osannut odottaa. Shampoo, kasvojenpesu, kasvorasva ja hammastahna ovat vaihtuneet luonnollisimpiin vaihtoehtoihin. Jo Thaimaan reissuni jälkeen alkanut hiusten oman värin kasvattaminenkin on jatkunut hyvin. Kampaajani sanoi, että ehkä jo kesään mennessä olisi kaikki väri saatu leikattua pois. Jee! Minulla on aikamoinen kasa kaikennäköisiä hiustenhoitotuotteita kaapit täynnä joita olen huoletta käyttänyt pois ajatuksella että sitten kesällä voisin harkita “No ‘poo”-kokeilua luomupäähäni. Aion muutenkin leikkaa hiukseni kesäksi hiukan lyhyemmäksi niin kokeilu on varmaan hiukan helpompaa.

Peruskulutus on myös vähentynyt. Olemme ostaneet laadukkaita ja hyviä tarvikkeita jotka kestävät pidempään ja nekin ensin koittaneet etsiä käsiimme käytettyinä huuto.netistä. Kaikkea turhaan on mennyt kierrätykseen ja osa asuntomme kaapeista on tyhjänä tämän ansiosta. Suunnittelimme jopa ensi keväänä vuokrata pakettiauton ja viedessämme muita vintille kiertyneitä kirppistavaroita ja ongelmajätteitä niille tarkoitettuun kierrätykseen, ilmoitamme myös muille kerrostalomme asukkaille että 5€ maksusta voimme viedä samalla myös heidän nurkissa lojuvia kamoja pois. Taloyhtiön roskispisteestä kuitenkin löytyy aika-ajoin sinne kuulumattomia lipastoja, tuoleja ja vanhaa elektroniikkaa. Pelkästä suunnitelmamme ajattelusta tulee hyvä mieli.

Voimme siis hyvin. Elämä tuntuu ihanalta. Muutosten keskellä olemme havahtuneet että vaikka meillä molemmilla on todella laaja ystäväpiiri ja jaamme elämäämme monien rakkaiden kanssa on samoja ajatuksia jakavia läheisiä aika vähän. Olemmekin tehneet ajatuksellisen aloitteen uusien ystävyys- ja tuttavuussuhteiden löytämiseen sellaisten ihmisten kanssa joilla sykkii sydän itsekehittämisen, idealismin ja iloisen jakamisen tahtiin. Raakaruokaillanviettoja odotellessa:) Tämänkin asian suhteen luotamme kyllä täysin siihen että elämä kantaa. Aloitteemme on jo nyt tuottanut tulosta ilman minkäänlaista suurta käytännönaloitusta meidän puolelta joten emme ole kiirehtineet. Ystävyydet kuitenkin tarvitsevat osakseen oman aikansa ja ne jos jotkut ovat asioita joita ei saa hoputtamalla sotkea.

Näillä fiiliksillä on ihana jatkaa joulun odottelua <3

Mietintöjä (influenssa)rokotuksista

Tämän vuoden polttavimpia puheenaiheita: Influenssarokotukset. Tiedän itse millä kannalla niiden suhteen olen ja voin sanoa suoraan, että olen vähintäänkin skeptinen niiden hyödystä. Tutkimusten ohella on tullut mietittyä muitakin rokotusasioita viime aikoina.

Rokotus

Ainoat rokotukset mitä itse on tullut otettua on matkustelua varten tarvitut Hepatiitti A ja B. Enpä sitten tiedä kuinka paljon minua on pistelty pienenä, mutta yleisestihän Suomessa ei ihan niin paljon pistellä lapsia kuin jenkeissä. Meillä perusrokotuksiin kuuluu 6v asti hinkuyskä, kurkkumätä, jäykkäkouristus, polio, tuhkarokko, sikotauti, vihurirokko + pari muuta jos kuuluu riskiryhmään. Noista ainakin itse olen lapsena sairastanut tuhkarokon ja sikotaudin joten tuskin olen niihin rokotusta saanut. Itselleni muutenkaan ei ole ollut mitenkään ajankohtaista edes miettiä mitä kaikkea haluaisin lapseeni pistettävän, kun sellaista ei ole. Siltikin tuntuu että kaikki rokotukset kävisin lapseni suhteen tilannekohtaisesti. Itse voisin jopa harkita ratsastavani oman lapseni rokotusten kanssa toisten lasten rokotusten siivellä, jättämällä pois kaikkein ristiriitaisimmat rokotukset ja luottamalla siihen, että muiden lasten saadessa rokotukset taudin ilmentyminen pysyy pannassa. Aika radikaalia? Ehkä. Tuntuu kuitenkin että olisi päätöksesi mikä tahansa jäät aina yksin. Jos et rokotusta ota ja lapsesi sairastuu jäät sen kanssa terveydenhuollon silmissä yksin – itsepähän sitä kerjäsit – ja toisaalta jos lapsesi sairaus johtuu juurikin rokotuksesta, niin jäät hyvin todennäköisesti taas yksin – kuka terveydenhuollossa sellaista haluaisi myöntää? Asia kuuluu taas yhdeksi lisäksi siihen informaatioon joista mielestäni pitäisi itse ottaa vanhempana vastuu ja tutkia, jäisi sen asian kanssa kuinka yksin tahansa. Edes sellainen perustutkimus puolesta ja vastaan olisi hyvä alku. Sitä informaatiota kuitenkin löytyy molemmista puolista paljon. Ristiriidat rokotuksissa eivät kuitenkaan ole enää mitään “hippien kamaa” vaan oikeasti tutkittua ja julkaistua tietoa johon kannattaa tutustua. Aivan yhtä paljon rokotusteollisuudessa vaikuttaa raha kuin muussakin lääketeollisuudessa. Omilla aivoillaan ajatteleminen on tässä maailmassa aivan järjettömän tärkeää ja mitä pidemmälle tulevaisuuteen mennään, sitä tärkeämmäksi tulee.

Rokotusasioiden ikäväksi ja ajankohtaiseksi esimerkiksi löytyy Englannissa tällä hetkellä käyty taistelu kohdunkaulan syöpärokotuksista. Siellä yksi tyttö on kuollut suoraan kyseiseen rokotukseen ja toisen keho saanut niin pahan tulehdusreaktion että se aiheutti pysyvän aivovaurion. Mitä sitten uskoa kun kun ensimmäisen tytön kuolemasta pari päivää myöhemmin uutisoitiin että tyttö kuolikin erittäin pahalaatuiseen sydän- ja keuhkosyöpään josta ei oikein tiedetty mistä se oli tullut?

Toisen tytön kohdalla uutisoitiin myös parista tuhannesta muusta tytöstä jotka ovat saaneet pahoja oireita rokotuksesta. Pari päivää myöhemmin yksi rokotteen päätutkijoista ja kehittäjistä tuli julkisuuteen sanomalla että mitään näyttöä siitä että rokotus toimisi lapsilla ei ole. Samalla hän osoitti huolensa sitä kohtaan että jos rokotus ei toimi lapset altistuvat turhaan rokotteiden sivuvaikutuksille. Aikamoinen haloo siitäkin nousi kunnes viikkoa myöhemmin kyseinen lääkäri päättikin muuttaa sanomaansa ja korjasi että ei siinä mitään vaaraa olekaan. Hmmm…

En tiedä teistä, mutta vähän tulee sellainen “Hei Haloo!”-olo. Mielellään sitä miettisi että asia on hiukan eri täällä kuin “Amerikan mailla, jossa kaikesta voi haastaa oikeuteen”. Englanti kuitenkin alkaa olemaan jo aika lähellä. En siis itse lähtisi niin naiiville linjalle, että kuvittelisin, ettei samantapaisia ongelmia olisi jo meilläkin, tai vähintäänkin rantautumassa meille.

Hyvä esimerkki rantautumisesta on sikainfluenssa eli H1N1. Itse en ole ikinä ottanut jokasyksyisiä influenssarokotuksia joita saisin ilmaiseksi työpaikaltani. Enkä ota sikainfluenssarokotustakaan. Kovasti koitan tässä parantaa immuunijärjestelmääni jonka kuitenkin uskon loppujen lopuksi olevan paras ase mitä minulla moisia flunssia (tai muitakaan tauteja) vastaan on. Jos sikainfluenssa on tullakseen niin tulkoon, sittenpähän sairastetaan ja ollaan taas astetta kykenevämpiä selviämään hengissä seuraavasta, paljon pahemmasta, pandemiasta. Eiköhän se asia ole ainakin tullut selväksi että kyseinen H1N1-virus on loppujen lopuksi hyvin mieto, mutta lehdistön kautta järjettömästi suurenneltu. Suurin osa ihmisistä jotka ovat siihen kuolleet ovat sairastaneet jotain pitkä aikaisempaa sairautta kuten astma tms. Onhan se minun mielestäni kanssa vähän outoa ajatella, että jenkeissä uutisoidaan kyseiseen virukseen kuolleen n. 350 ihmistä 4kk sisällä, kun siellä myös kuolee tuhat ihmistä _päivässä_ muihin sairauksiin. Pelkkään diabetekseen kuolee 75 500 ihmistä vuodessa. Aika “pelottavasta” sairaudesta siis puhutaan.

Ylihoidettu

Tutkimusten ohessa vastaan tuli myös suositun kirjan Overtreated: Why Too Much Medicine Is Making Us Sicker and Poorer (Ylihoidettu: Miksi lääkkeet tekevät meistä sairaampia ja köyhempiä) kirjoittaneen Shannon Brownleen ja terveysjournalisti Jeanne Lenzerin kirjoittama Does the vaccine matter? -artikkeli The Atlantic nettilehdessä. Brownlee ja Lenzer käyvät läpi influenssarokotuksien kyseenalaisia vaikutuksia, markkinointia ja siihen liittyvää järjetöntä rahamäärää. Lehtiartikkelien ja lääkärilausuntojen lisäksi rokotusasioista on kirjoitettu monta kirjaa. Niissä tutkijat ovat osanneet tehdä vähän enemmän alaviitteitä ja perusteluita väittämilleen kuin minä. Itse jatkan siis täällä ruohonjuuritasolla vain tuoden ilmi omia ajatuksiani aiheista ja koittaen rohkaista ihmisiä ottamaan vastuu omasta terveydestään. Olen tiivistänyt yllä olevan artikkelin kohokohdat suomeksi ja niitä, jotka osaavat englantia hyvin, suosittelen lukemaan alkuperäisen artikkelin kokonaan. Jokainen päättäköön lopulta itse mitä haluaa itseensä pistettäväksi.

---

• Rokotus on Yhdysvaltojen päästrategia taistella sikainfluenssaa vastaan.

• Yhdysvaltain hallitus on käyttänyt noin 3 miljardia dollaria kerätäkseen varastonsa täyteen rokotuksia ja virusvastalääkkeitä (esim. Tamiflu)

• CDC (Center for Disease Control) suosittelee että 159 miljoonan amerikkalaisen pitäisi saada sikainfluenssarokotus pikimmiten.

• Tavallinen kausi-influenssa tappaa Yhdysvalloissa keskimäärin noin 36 000 ihmistä vuodessa.

• Suurin osa flunssista ei todellisuudessa aiheudu influenssaviruksista. Niinkin harvoin kuin 7-8 %:ssa (ja suurimmillaan 50%:ssa) tapauksista on influenssavirus taustalla. Kuitenkin tutkittuja patogeenisiä viruksia jotka voivat aiheuttaa flunssan tapaisia sairauksia on yli 200.

• Virukset muuttuvat ja kasvavat aikamoista vauhtia, joka tarkoittaa sitä että jokavuotinen flunssa on geneettisesti erilainen edellisen vuoden viruksesta.

• Influenssarokotukset seuraavaa flunssakautta varten tuotetaan ennustamalla mikä viruksen kanta tai haara voisi olla ajankohtainen aiemman viruksen perusteella.

• 1918 tapahtunut Espanjantauti tarttui suurinpiirtein 1/3:aan maailman väestöstä ja tappoi vähintään 40 miljoonaa ihmistä. (Verrata voi vaikka ajattelemalla että jos pelkät kanadalaiset olisivat saaneet tartunnat niin koko Kanadaa ja osaa Yhdysvaltoja ei olisi enää olemassa).

• Yhdysvaltain presidentin tieteellinen ja teknologiallinen neuvonantajavaltuusto (President’s Council of Advisors on Science and Technology) ennusti että H1N1-influenssa voisi tarttua noin puoleen Yhdysvaltojen väestöstä ja tappaa 90 000 amerikkalaista.

• Noin 70% niistä amerikkalaisista jotka kuolivat sikainfluenssaan sairastivat jo ennestään jotain vastustuskykyä heikentävää sairautta kuten esim. astmaa tai aidsia.

• Julkisten terveysviranomaisten mielestä rokotukset ovat ensimmäinen ja parhain ase influenssaa vastaan. Auttoivathan rokotukset polion ja isorokon hävityksessä. (Tosin tästä on hiukan ristiriitaa, sillä jotkut tutkijat uskovat että sen aikainen olematon julkinen hygienia ja sanitaatio vaikutti sairauksien syntyyn.)

• Joka vuosi noin 100 miljoonaa amerikkalaista rokotetaan ja rokotukset ovat pysyneet julkisen terveydenhuollon perushoitomenetelmänä.

Miksi rokotustutkimus on kyseenalaista?

Tamiflu

Koska tutkijat eivät oikeasti pysty erottelemaan ihmisiä joilla on influenssa ja joilla ei ole. Tehty tutkimus vain tutkii rokotuksen tehokkuutta vertaamalla sitä kaikkiin olemassa oleviin kuolleisuusprosentteihin niiden ihmisten välillä jotka ottavat tai eivät ota sitä. (Tämä siis sisältää myös kuolemat onnettomuuksista, sydänsairauksista, lääkityksistä, liikenneonnettomuuksista jne.) Nämä tutkimukset väittävät että niiden ihmisten kuolleisuusprosenttien välillä jotka eivät saa rokotusta verrattuna heihin jotka saavat on “suunnattoman suuri ero”.

Rokotuksen mainonta tapahtuu kertomalla ihmisille että jos he ottavat influenssarokotuksensa joka vuosi heidän kuolleisuusprosenttinsa laskee dramaattisesti. Tämä on kuitenkin harhaanjohtavaa. Kriitikot ovat alkaneet kyseenalaistamaan tutkimuksien tuloksia, ja kuinka ollakaan: Verrattaessa kuolleisuusmääriä kaikissa sairauksissa on influenssaan kuolleiden määrä hyvin pieni. Allergia- ja tartuntatautien instituutti julkaisi tiedon että influenssaan kuolevien määrä on korkeimmillaan 10% kokonaiskuolleisuusmääristä flunssakauden aikana (ja tämä siis sisältää myös ne kuolemat jotka johtuivat epäsuorasti flunssasta). Tämä tuo esille ison dilemman: Jos influenssakuolemat ovat vain 10% niistä kaikista kuolemista mitä tapahtuu flunssakauden aikana, miten influenssarokotus voisi vähentää kuolleisuusmäärää 50%? Roomassa asustava lääkäri Tom Jefferson toimii rokotusosaston johtajana Cochrane Collaborationissa joka on erittäin arvostettu kansainvälinen verkosto tutkijoita jotka puhuvat tieteellisten tutkimusten puolesta. Hän sanoo:

Jotta rokotus voisi laskea kuolleisuusprosenttia 50% (tai 90% niin kuin jotkut tutkimukset väittävät), sen ei pitäisi pelkästään estää influenssakuolemia vaan myös kuolemia jotka johtuvat putoamisista, tulipaloista, sydänkohtauksista ja auto-onnettomuuksista. Silloin ei puhuta rokotteesta, vaan ihmeestä.

Oletettu 50% kuolleisuusmäärien väheneminen perustuu kohorttitutkimuksiin. Kohorttitutkimuksessa muodostetaan vertailtavat ryhmät altistuksen perusteella ja sitä kutsutaankin altistuslähtöiseksi tutkimukseksi. Kohorttitutkimuksessa määritellään ensin altistuksen suhteen toisistaan poikkeavia ryhmiä ja sen jälkeen kerätään tietoa sairauden esiintyvyydestä eli esimerkiksi niiden jotka saavat rokotuksen ja niiden jotka eivät. Mutta ihmiset jotka päätyvät ottamaan rokotuksen voivat erottua monella tärkeällä tavalla niistä jotka eivät saa tai ota rokotusta – ja nämä erot voivat vaikuttaa dramaattisesti oletettuihin kuolleisuusmääriin flunssakauden aikana. Koulutus, elämäntavat, tulot ja monet muut tärkeät tekijät voivat vaikuttaa tuloksiin jonka takia kohorttitutkimuksia ei pidetä luotettavina tutkimuslähteinä. Kun tutkijat laskevat yhteen tutkimustensa numeroita he yleisesti koittavat jättää pois laskuista niitä tekijöitä jotka voisivat heikentää tuloksien tarkkuutta. Jefferson kuitenkin huomauttaa että “tutkijat voivat vaikuttaa vain niihin tekijöihin jotka he tietävät” josta syystä tutkijat eivät voi aina ennakoida mitkä tekijät ovat tärkeämpiä niiden potilaiden kuolleisuuden suhteen jotka johtuvat flunssasta. On aina olemassa mahdollisuus että tutkijat eivät näe jotain kriittistä tekijää joka vaikuttaa vääristävästi heidän saamiinsa tuloksiin.

Epätieteellistä “kulttimeininkiä”

Lääkäreiden ja tutkijoiden piireissä vaikuttaa “kulttimainen” joukkopainostus-mentaliteetti jotta rokotusideologia niellettäisiin kyseenalaistamatta. Artikkelista lainattua:

Lisa Jackson, yleislääkäri ja pitkäaikainen tutkija Group Health Research Centerissä, Seattlessa, alkoi ihmettelemään ääneen kollegoilleen, että väittämässä saada rokotuspotilaiden kuolleisuus pienennettyä 50% saattaisi olla jotain hiukan hämärää. Hänen takaisin saamansa reaktio oli kuulostanut enemmän uskonnolliselta dogmalta kuin tieteeltä. “Ihmiset sanoivat minulle että kysymyksistäni ei voi seurata mitään hyvää ja vihjailivat lääkärinlupieni mitätöimisestä” sanoo Lisa. “Vastaanottamani palaute oli vihamielistä ja minua varoitettiin että minulle voisi käydä huonosti jos jatkan rokotuksien kyseenalaistamista, sillä ‘mehän tiedämme että rokote toimii’,” hän jatkaa.

Lisa Jackson päätti olla välittämättä varoituksista. Hän ja kolme muuta tutkijaa alkoivat käymään läpi laajasti toistettuja väittämiä ja statistiikkaa rokotuksesta. Tarkoituksena oli löytää tieteellistä todistusaineistoa jossa kävisi ilmi että väitetty onnistumisprosentti johtuisi “terve potilas”-ilmiöstä. “Terve potilas”-ilmiössä ihmiset jotka päätyvät rokotukseen ovat keskimääräistä terveempiä kuin ne jotka eivät päädy. Tästä johtuen jälkimmäisellä ryhmällä olisi suurempi mahdollisuus kuolla lyhyen aikamäärän sisällä. He voivat myös olla alttiimpia muille tartuntataudeille koska he ovat keskimääräisesti vanhempia ja sairaampia.

He kävivät läpi kahdeksan vuoden ajalta noin 72 000:n yli 65-vuotiaan lääketieteelliset lausunnot ja vertasivat tuloksia niiden vanhusten välillä jotka olivat saaneet rokotteen ja niiden jotka eivät. Tämän jälkeen he vertailivat ryhmien kokonaiskuolleisuusprosentteja toisiinsa flunssakausien ulkopuolelta.

Rokotus ei vaikuttanut kuolleisuuteen

Tutkijaryhmän löydökset mitätöivät täysin lääketeollisuuden väittämät. Tutkinnat osoittivat että jopa flunssakauden ulkopuolella kuolleisuusmäärät olivat 60% suuremmat niillä vanhuksilla jotka eivät saaneet flunssarokotusta. Tämä antoi tukea oletukseen että keskimääräisesti terveet ihmiset päätyivät ottamaan rokotuksen ja heikot vanhukset eivät.

Tutkijaryhmä totesi että rokotuksella ei ole todennäköisesti ole minkäänlaista vaikutusta kuolleisuusmäärien laskuun.

Kuinka hyvin kyseessä olevat tutkimukset tehtiin? Tekstistä lainattua:

Lisa Jacksonin paperit ovat “kauniita” sanoo Lone Simonsen joka toimii maailmanlaajuisen terveydenhuollon professorina George Washingtonin yliopistossa. Lone on myös kansainvälisesti tunnistettu ammattilainen influenssa- ja rokotusepidemiologiassa. “Tutkimukset ovat klassisen kaunis esimerkki miten hyvät epidemiologian tutkimukset tehdään, ne ovat niin tarkasti tehty.

Monet rokotusta tukevat asiantuntijat yksinkertaisesti kieltäytyvät uskomasta tutkijaryhmän saamia tuloksia. Journal of the American Medical Association (JAMA) kieltäytyi julkaisemasta Lisa Jacksonin tutkimuksia sanoen “Tulosten julkaiseminen olisi sama kuin toteaisi että maailma on litteä!”.

Jaksonin tutkimukset vihdoinkin kuitenkin julkaistiin 2006 International Journal of Epidemiology:ssa.

Rokotukset “toimivat” vain ihmisille jotka eivät tarvitse niitä.

Rokotusten pitäisi toimia pistämällä kehoosi luonnossa ilmaantuneen viruksen heikompi versio joka saa immuunijärjestelmän kehittämään influenssan vasta-aineita. Kuitenkin, niin kuin Jefferson mainitsee artikkelissa, vain terveet ihmiset tuottavat tehokkaan vasta-ainereaktion rokotukseen. Rokotus on kuitenkin suunniteltu niille epäterveemmille ihmisille — juuri ne samat joilla on heikko immuunijärjestelmä — joilla on suurempi riski sairastua tai kuolla influenssaan.

(Toim. huom: Toisin sanoen rokotus ei toimi ollenkaan juuri niillä ihmisillä jotka voisivat teoriassa niistä hyötyä eniten. Rokotukset kun tuottavat vasta-aine reaktion vain niissä ihmisissä joilla immuunijärjestelmä on niin hyvä että he eivät tarvitse rokotusta alunperinkään.)

Jefferson on kuuluttanut satunnaisten, plasebokontrolloitujen rokotustutkimusten perään. Mutta rokotusvalmistajat välttelevät tutkimuksiin osallistumista. He kutsuvat tutkimuksia “epäeettisiksi”.

Lääketieteen historiasta löytyy monia tapauksia joissa hoidoista tai testimenetelmistä tuli laajasti käytettyjä ja uskottuja hoitokeinoja pelkästään suppeiden todistusaineistojen perusteella. Esimerkiksi 80- ja 90-luvulla asiantuntijat olivat vakuuttuneita että raju kemoterapiahoito jota tuettiin luuydinsiirrolla olisi paras hoitomuoto naisille jotka kärsivät pitkälle edistyneestä rintasyövästä. Monet samoista asiantuntijoista kieltäytyivät laajemmista testauksista joissa oltaisiin tutkittu syvällisemmin hoitosuosituksen perusteluita ja verrattu sen toimivuutta muihin, vähemmän myrkyllisiin, hoitomuotoihin. Testauspyyntöjä tituleerattiin epäeettisiksi koska asiantuntijat vain yksinkertaisesti tiesivät luuydinsiirron toimivan. Eihän tehokkaaksi tiedettyä hoitomuotoa voida evätä keneltäkään. Kun lopultakin laajempia tutkimuksia tehtiin vuonna 1999 ja 2000 kävi ilmi että luuydinsiirto tappoi potilaita enemmän kuin pelasti.

Toinen vastaavanlainen esimerkki koskee lääkkeitä jotka liittyvät lidokaiini-pohjaisiin kipulääkkeisiin. 1970-luvulla lääkärit huomasivat että lääke saa sydämen lyömään tasaisempaan tahtiin joka johti lääkkeen määräämiseen potilaille joilla oli sydämen rytmihäiriöitä. Valloillaan oleva käsitys oli että jos potilaan sydän saadaan lyömään tasaisemmin se vähentäisi rytmihäiriöpotilaiden kuolinriskiä. Johtavat kardiologit vastustivat vuosia kliinisiä tutkimuksia joita lääkkeelle haluttiin tehdä, sanomalla että olisi lääketieteellinen hoitovirhe evätä lääke tutkimuksiin osallistuvilta kontrolliryhmiltä. Lääkettä käytettiin laajasti kaksi vuosikymmentä, kunnes vuonna 1989 tehty valtion rahoittama tutkimus osoitti että lääkettä saaneilla potilailla oli kolme ja puoli kertaa suurempi mahdollisuus kuolla kuin kontrolliryhmällä joka sai plasebon.

Maailmanlaajuiset rokotuspulat todistavat etteivät ne toimineet alun alkaenkaan

Influenssarokotusten historia paljastaa isoja ongelmia nykyisissä rokotusmenetelmissä, todistaen niiden tehottomuuden.

Esimerkiksi vuonna 2004 rokotustuotanto oli alhaista ja lopulta rokotuslähetyksissä oli myös pitkä toimituskatkos joka johti 40% prosentin laskuun rokotuksissa. Toimituskatkoksesta huolimatta kuolleisuusmäärät eivät nousseet flunssakauden aikana. (Ilmiselvästi jos rokotukset oikeasti toimisivat niin 40% rokotusmäärien laskun olisi pitänyt näkyä suurena kuolleisuusmäärän nousuna sinä vuonna.)

Flunssarokotusten  historiasta  tunnetaan myös kaksi vuotta jolloin rokotuksen viruskanta oli täysin eri kuin maailmalla laajasti ihmisiä sairastuttanut influenssa. Nämä vuodet olivat 1968 ja 1997. Koska rokotus oli valmistettu väärälle viruskannalle se tarkoitti että käytännössä ketään ei rokotettu. Kuitenkaan näinä vuosina ei olla tilastoitu minkäänlaista kuolleisuusmäärien nousua.

Jos rokotukset oikeasti toimisivat niin mitä suurempia määriä ihmisiä rokotetaan, sitä pienempi kuolleisuusmäärän pitäisi olla. Todellisuus on kuitenkin toisenlainen. Vuonna 1989 vain 15% yli 65-vuotiaista sai rokotuksen influenssaa vastaan. Nykyään kuitenkin, kiitos laajan rokotuspainostuksen, yli 65% vanhuksista saavat rokotuksen. Ja siltikin, yllättävästi, kuolleisuusmäärät 65-vuotiaiden ja sitä vanhempien ikäluokissa ei ole tullut alaspäin flunssakausilla. Itseasiassa ne ovat menneet ylöspäin!

Kun rokotusvalmistajia ja (CDC viranomaisia) kysytään “50% kuolleisuusmäärän vähennys”-myytistä, he vastaavat dogmaattisilla kieli-ilmaisuilla ja hyökkäävät kysyjää vastaan. He eivät yksinkertaisesti aio edes harkita sitä että rokotukset eivät toimi.

Tutkijoita, jotka kyseenalaistavat rokotuskäytäntöjä, vältellään aktiivisesti lääketieteellisissä laitoksissa. Tom Jefferson Cochrane Collaborationista epäilee rokotuksien väitettyjä hyötyjä. “Jeffersonia kohtaan tehdyt lausunnot ovat olleet niin dogmaattisia ja jopa hysteerisiä että voisi luulla hänen suosittelevan lapsien varastamista” sanoo Jeffersonin tutkijakollega ja tohtori Arun K. Majumdar.

Jeffersonin mukaan suurin osa rokotustutkimuksista on ollut hyvin virheellisiä. “‘Roskaa’ ei ole tieteellinen käsite, mutta mielestäni se on paras sana kuvaamaan näitä tutkimuksia.”

Miksi virusvastalääkitykset eivät myöskään toimi

• Sairaaloita kannustetaan antamaan reseptejä virusvastalääkityksiin (kuten Tamiflu ja Relenza) lähes kaikille jotka oireilevat, olisi heillä sikainfluenssaa tai ei. Huoli lääkityksiin muodostuvasta vastustuskyvystä on laaja. “Influenssavirus voi tulla vastustuskykyiseksi Tamiflu:lle jopa päivien sisällä,” sanoo Daniel Janies, lääketieteellisen tekniikan apulaisprofessori Ohion Yliopistosta.

• Vuonna 2005 Yhdysvaltain hallitus käytti 1,8 miljardia dollaria virusvastalääkkeiden varastoimiseen armeijan käyttöön. Päätös tehtiin niinä aikoina kun Donald Rumsfeld toimi puolustusvoimien komentajana. Rumsfeldilla oli tunnetusti myös miljoonien dollarien arvosta osakkeita Gilead Sciencesilla, lääkeyhtiöllä jolla on patentti Tamiflu-lääkkeeseen. Samaisen yhtiön pörssiarvo kapusikin 50% ylöspäin sinä samaisena vuonna kun hallitus osti heiltä Tamiflun.

• Tutkimusaineisto joka tukee Tamiflu:n väitettyjä hyötyjä on hyvin heppoisella alustalla. Pahinta asiassa on se, että yksi viidestä lapsesta jotka syövät Tamiflu:ta kärsivät lääkkeen neuropsykiatrisista sivuoireista joihin kuuluu hallusinaatioita ja itsetuhoista käytöstä.

• Tamiflu on jo yhdistetty 50 lapsen kuolemaan Japanissa. Kuolinsyy? Sydämen pysähdys.

• Tutkimusaineisto joka tukee Tamiflu:ta (tai rokotteita) perustuu kohorttitutkimuksiin jotka voivat vääristää tai suurentaa lääkkeen väitettyä hyötyä.

• Jopa Tamiflun kannattajat myöntävät että sen toimivuutta ei ole ikinä tieteellisesti todistettu.

Lopuksi
Kaiken kaikkiaan, rokotuksilla tai virusvastalääkityksillä ei ole yhtään luotettavaa tutkimusaineistoa joka todistaisi että ne toimivat influenssaa vastaan. Molempien suositukset perustuvat täysin toiveajatteluun eivätkä tieteelliseen tutkimusaineistoon. Rokotusten ylimainonta johtaa vääristyneeseen turvallisuudentunteeseen joka vie huomion pois muilta mahdollisilta keinoilta välttää influenssakuolemat. Tämän takia meille ei ole julkisilta tahoilta tarjottu käsien pesua parempaa keinoa välttää sairastuminen. Loppulause artikkelista: “Rokotusvalmistajien kieltäytyessä nyt kokonaisvaltaisista tutkimuksista me tuomitsemme itsemme käyttämään hoitokeinoja jotka pohjautuvat enemmän illuusioon ja uskoon kuin vankkaan tieteeseen.”

Pirkka – Reilun Kaupan, Luomu Kaakaorouheinen Tumma Suklaa

Ooh! Kylläpä loppui tämä päivä hyvin!  J tuli kaupasta kotiin ja sanoi “Jos välillä tuntuu että maailmassa ei ole mitään järkeä ja kaikki asiat on menossa ihan outoon suuntaan niin tässä on vähän todistaineistoa että monet yrittää parhaansa ja yllättäviäkin ihania asioita löytyy.” ja pamautti pöytään Pirkan Kaakorouheisen Tumman Suklaan, Luomun JA Reilun Kaupan.

Ö___Ö .oO(Waaaau!)

Olipas muuten aika järjettömän hyvääkin. Kävin tsekkaamassa Pirkan sivuilta pika pikaa asian ja nähtävästi heille on myös tullut markkinoille Luomu tumma suklaa. Sitäkin pitää maistaa. Mahtavinta suklaiden suhteen on niiden sisältö:

Luomu Kaakaorouheinen Tumma Suklaa
Luomukaakaomassa
Luomuruokosokeri
Luomukaakaovoi
Luomutäysruokosokeri
Luomumaitorasva
Luomukaakopapurouhe (6%)
Luomuvanilija

Tummaa suklaata on 50% ja 92,5% raaka-aineiden kuivapainosta on Reilun Kaupan raaka-aineita.

Eipä kestänyt kauaa levyn vikat kaksi palaa sen jälkeen kun J oman rohmuamisensa jälkeen moiset minulle toi:D Tässä kuva loppuunnomitetusta suklaasta josta oli enää rypistyneet paperit jäljellä.

Oooo! Mums! Rousk! Nom! <3

Raakaruoka ja suklaa

Raakaruoka ja terveyspiireissä kuhistaan kauheasti raakakaakosta. Kyseinen Pirkan suklaa ei mitään raakasuklaata kuitenkaan ole, nimittäin aika varmasti kyseinen tuote on suurissa lämpötiloissa massautettu kasaan. Yleisesti vaikka on ihana ajatella että raakaruokaa syödessäkin voi suklaatakin saada, ja sitä monessa paikassa tituleerataan superfoodina, niin en usko että suklaankaan kanssa asia on ihan niin yksinkertainen että “kun syöt raakakaakosta tehtyä raakasuklaata niin se ei ole muuta kuin terveellistä.”

Kaikessa kohtuus, aina.

Kaikkien keholle kaakaopavut eivät edes sovi ja papu on muutenkin stimulantti, joten se voi joillekkin kehotyypeille olla liikaa. Eli itse ainakaan en suostu lähtemään sille linjalle että houkuttelisin ihmisiä raakaruokavaliolle koska “mekin saadaan syödä suklaata ja se on paljon terveellisempää kuin normaali suklaa”. Suklaa on monelle aikamoinen lohdutusruoka joten sen mielentilan muuttaminen tavallisesta ruokavaliosta raakaruokaan pitäisi olla pysäytäjä ei kannustaja. Pointtina on aina syödä meille itsellemme oikeaa ravintoa joka on täynnä luontaisia vitamiineja, hivenaineita ja mineraaleja, syödä sitä kohtuudella, opettelemaan kuuntelemaan kehoamme ja tehtä töitä sen eteen että parannumme siitä monelle raskaasta emotionaalisesta siteestä jota heillä ruokaan on. Tottakai elämään kuuluu myös herkuttelu, ruuan suhteen kaikessa pitäisi pyrkiä sellaiseen olemiseen jossa ollaan syyllisyydestä vapaita, arvostetaan ja iloitaan sekä nautitaan siitä yltäkylläisyydestä jonka keskellä elämme.

Joten nyt menen kuitenkin huuliani lipoen peiton alle tuhisemaan ja näkemään suklaaunelmia<3

Selvennys kokeilustani raakaruokafilosofian kanssa

Ennen kuin alan latelemaan havaintojani haluan vielä selventää pari pientä seikkaa tästä kokeilusta ihan vaan tuodakseni esille mitä tämä kokeiluni on ja ei ole. Tuleepahan siinä myös muistutettua itseäni niistä asioista mitä on toilailujen lomalla opittu.

Ensinnäkin raakaruokakokeiluni ei ole mikään dieetti minulle. En yritä laskea painoani, en tule käymään vaa’alla (en nyt yleisesti ole käynyt vaalla ainakaan puoleentoista vuoteen, en edes oikeiden dieettieni aikana) tai sovittelemaan vaatteita sillä mentaliteetilla että kuinka löysältä ne tuntuvat. En suostu patsastelemaan peilin edessä pullistellen ja vertaillen ulkonäköäni edellisen päivän pullisteluihin ja vertailuihin. Enkä tule teille raportoimaan painostani mitään. Ymmärrän kuitenkin että ruokavalion muutoksiin yleensä kuuluu ihan normaali kehon koon siirtyminen lähemmäs sitä omaa luontaista kokoa, joten jos huomaan jotain tämän suuntaista tapahtuvan tulen raportoimaan siitä muiden muutoksien, tai epämuutoksien osalta arkipäiväisesti ja ilman vaahtoamista. Ensimmäisenä mittarina tulee aina olemaan oma henkinen, psyykkinen ja fyysinen hyvinvointini.

En aio myöskään lähteä kokeilussani rajoittamisen mentaliteettiin ollenkaan. En aio tehdä itselleni haasteita tai sääntöjä joilla motivoida kulkuani. Motivaatio on lyhytaikainen ja laiska renki, säännöillä ja rajoituksilla ruokittu motivaatio on vielä laiskempi renki. Motivaation sijasta minulla on jotain muuta – inspiraatio. Inspiraatio ei tarvitse piiskaajaa tai kannustajaa. Se ei tarvitse jatkuvia uhkailuja, rankaisuja, syyllistämistä tai kiristystä. Inspiraatio on jotain joka ei tunne pelkoa sekä tapahtuu vaivattomasti ja innostuksella koska olet kirjaimellisesti In Spirit. Teen tämän koska nautin siitä, olen siitä hyvin kiinnostunut ja tulen olemaan sen ansiosta terveempi.

Täten olen siis pitänyt tiukasti kiinni oman aikani ottamisesta. En suostu enää mihinkään radikaaleihin ja äkkinäisiin muutoksiin jotka vievät kaiken energiani ja joihin lähden päätä pahkaa. Sen lisäksi olen halunnut pitää huolta että mielentilani on pysynyt positiivisena, vapaana ja avarana. Tähän olen keskittynyt päättämällä että kaikki muutokset mitä teen ruokavaliooni – tai elämäntapaani – lähtevät aina lisäämisen-filosofian kautta eikä poistamisen tai eliminoimisen. Niinpä päätinkin aloittaessani kokeiluni että sen sijaan että pudotan kaikki pahat asiat ruokavaliostani kerralla pois ja ryhdyn syömään monien mielestä ensiajatukselta “tylsää”, “yksinkertaista”, “rajoittavaa” ja “herkutonta” ruokaa, aloitan vain lisäämään ruokavaliooni uusia, kiinnostavia, mahdollistavia, maukkaita ja värikkäitä ruokia. Harjoittelen iloitsemaan siitä järjettömästä yltäkylläisyydestä minkä keskellä elämme. Luotan että keskittymällä enemmän siihen mitä ruokaa saan, miten paljon sitä saan ja miten monenlaista variaatioita saan, alkavat huonommat valinnat pikkuhiljaa autonomisesti vaan jäämään jälkeen ilman että tulen tuntemaan siitä mitään sen suurempia tunnontuskia.

En halua syödä jotain tiettyä kalorimäärää päivässä ja tiettyihin aikoihin – rajoituksia ja sääntöjä – en usko enää niihin. Olen huomannut että joinakin päivinä minun tekee automaattisesti mieli syödä enemmän ja toisina vähemmän. Uskon että ruuan laadulla ja sen sisältämillä hivenaineilla, mineraaleilla, vitamiineilla ja antioksidanttimäärillä on paljon suurempi tarkoitus terveytemme kannalta kuin kaloreilla – myös laihtumisen kannalta, jos se on jonkun tavoite.  Jos opettelen vain oikeasti, aidosti ja rehellisesti kuuntelemaan kehoni viisaita signaaleja olen aika varma että kaiken maailman anaaliset mikrosäädökset ruuan kalorimäärän ja ajoituksen suhteen ovat toisarvoisia. Kehoni tulee kertomaan minulle kuinka paljon syön ja milloin – ei kelloni. Jos saan ruuastani tarpeeksi niitä asioita mitä kehoni tarvitsee tulen syömään juuri sen verran kun todellakin tarvitsen, en enempää tai vähempää. Myös se että syön ruokani mahdollisimman lähellä sen alkuperäistä muotoa on minulle maalaisjärjelläkin ajateltuna ihan fiksulta kuulostava tapa. Ja tietyllä tavalla uskon että mitä köyhempää ruokavaliomme on, sitä enemmän haluamme syödä koska kehomme ei saa siitä tarvitsemiaan rakennusaineita, eli vitamiineja, mineraaleja ja hivenaineita. Kalorit jäävät aika pieneen osaan niiden jälkeen.

Aion myös tehdä parhaani jättämällä taakseni kaikki “tämä on hyvästä” ja “tämä on pahasta” mentaliteetit. Mustavalkoinen lähestyminen ei saa meitä kuin kapinoimaan ja kapinasta on hankala lähteä rakentamaan mitään rakentavaa. Jos syön lohdutusruuaksi Intiaanilakritsia niin en aio syödä sitä syyllisyyden ja häpeän kera, joka aivan varmasti lisää stressihormonejamme ja rappeuttaa siten terveyttämme. Tulen syömään kaiken ruuan aina ilolla, kiitollisuudella, onnella ja lapsenomaisen mielenkiinnon kanssa – ilman rankaisuja tai draamaa.

Toiseksi haluan mainita että kokeiluuni kuuluu myös muita kohtia joita haluan parantaa elämässäni pikkuhiljaa. Pidempiaikaisempi tavoitteeni, jota vähän pohjustinkin jo, on ollut halu oppia syömään kun minulla on nälkä, lopettamaan kun tunnen kylläisyyttä, pureskelemaan pitkään ja hitaasti ja ajattelemaan ja arvostamaan syömääni ruokaa ruokailujeni aikana – tämän kanssa olen tehnyt töitä enemmän ja vähemmän koko tämän vuoden. Vältän syömistä samalla kun luen lehteä, selailen nettiä tai kuuntelen audiokirjoja. Ruuan arvostusta tukeakseni haluan myös oppia valmistamaan syömääni ruokaa jotta voin oikeasti saada paremman tuntuman ja suhteen siihen ravintoon joka pitää minut elossa. Olen jo nyt tehnyt töitä sen eteen että kuuntelen kehoani sen mukaan mitä minun tekee mieli, joka yleensä kertoo puutetiloista jota keho koittaa intuitiivisesti korjata mielihalujen avulla ja välttelemään ruokaa jota ei tee mieli, joka yleensä taas kertoo kehon saaneen tarpeeksi tietyn ruuan sisältämiä aineita ja pyytää siitä taukoa. Ja tähän ei nyt sitten sekoiteta jotain mielihalua jäätelölle vain sillä tekosyyllä että “kehoni ilmiselvästi tarvitsee jäätelössä olevia hivenaineita”….Duh!

Tarkennetaan myös että, en usko että terveyteen on olemassa mitään ihmepilleriä, ihmedieettiä, ihmejuomaa, ihmelääkettä, ihmeravintolisää tai ihmesääntöä joka tuottaisi parempia tuloksia kuin oikeasti perusteellinen, intuitiivinen, rakastava, yksilöllinen ja pitkäaikaisesti terve suhde omaa kehoamme ja ruokaamme kohtaan. Vain me itse, eikä kukaan muu tässä maailmassa, voimme oppia ja tietää mikä on parasta kehollemme ja millä ruokavaliolla se toimii parhaiten, mistä ruoka-aineista se tykkää eniten, millä rakennusaineilla se pystyy lähteä parantamaan itseään ja mikä on sen todellinen oma koko, paino ja pituus. En siis aio ottaa kyseenalaistamatta vastaan mitään ruoka-aineneuvoa mitä minulle annetaan – toiselle sopii ohranoras, toiselle ei, toiselle sopii avokadot, toiselle ei jne. Se mitä minä tulen oppimaan tämän kokeiluni kautta siitä mikä toimii keholleni ja mikä parantaa minua, ei todellakaan tarkoita että se olisi parasta myös sinulle. Jos tämän kokeilun kautta päädynkin tulokseen että voin parhaiten syömällä ‘elävää ravintoa’ ja tulemalla vegaaniksi en halua että kukaan blogini lukijoista kuvittelee että uskoisin että se olisi kaikille oikea ratkaisu. Tai että se olisi minunkaan ratkaisu loppuelämäkseni. Varaan oikeuden aina, niinkuin kaikkien muidenkin pitäisi, ikuisesti muuttua ja kasvaa. Kuten sanoin aikaisemmin, mielestäni tiettyjä yleistämiseen pohjautuvia suuntia voidaan aina ehdottaa, ja totta kai niin minäkin tulen niitä ehdottomaan, mutta jokaisen pitää valita niistä ikioma, täysin yksilöllinen ratkaisu.

Nyt kun sain ton tuosta pois alta niin laitan pian tulemaan sitä kolmatta osaa kokeiluni tuloksista 1,5kk:ssa.

Raakaruokakokeilu Osa 2 – Terveyspohjustusta ja oma matkani tähän asti

Tästä tulee hiukan pidempi kirjoitus koska kuitenkin käsittelen koko terveyshistoriaani tähän päivään asti. Alla oleva tieto on 100% se syy miksi kirjoitain esimerkiksi tätä blogia:) Mutta käydään ensin läpi käytännön tarinat ennen kuin lähden purkamaan enemmän ajatuksia tästä aiheesta:

Varhaisnuoruus

Ennen kakskymppisiäni olin aika normaali nuori terveydellisesti. Olin vilkas, mietteliäs ja sosiaalinen. Tykkäsin ruuasta kuin ruuasta vaikka yläasteelta johonkin 23 ikävuoteen asti olinkin syömättä punaista lihaa, en näin jälkeenpäin sanoisi että ruokatottumuksien olleen mitenkään muuten tavallisuudesta poikkeavia, lähinnä ehkä suhteellisen epäterveellinen.

Kävin läpi tyypilliset hiiva ja virtsatietulehdukset jo nuorena ja niistä tuli arkinen osa elämää koko aikuisiälläkin. Söin suurimman osan teini-iästäni e-pilleriä ja pari kokeilua kapselinkin kanssa tuli tehtyä jotka johtivat 3kk kestäviin menkkoihin ja lopulta suhteellisen vakavaan anemiaan. Mitään suurempaa mielialahäikkää en niistä saanut, mutta olen monesti miettinyt jälkeenpäin että kuinka iso osa selluliittini tahi suonikohjujen synnyssä syyllisenä ne ovat olleet.

Pientä häikkää on ollut aina myös nenäni limakalvojen kanssa. En ole oikein ikinä pystynyt hengittämään täysin nenäni kautta ja en ainakaan muista aikaa jolloin olisin täysin nukkunut suu kiinni. En onneksi kuitenkaan kuorsaa:P Tämä on johtanut Nasolinkokeiluihin jotka päätyivät huonosti, mutta kyllä tähänkin asti tällä ollaan pärjätty.

Noiden lisäksi en sitten muista sairastaneeni mitään paria tavallista kouluoksennus- /kuumetauti epidemiaa lukuun ottamatta.

Sairaus

Sain ensimmäiseni elämää muuttavan diagnoosini 21-vuotiaana kun jouduin kahden viikon rajun kuumeen ja ripuloinnin johdosta sairaalahoitoon. Koska olin silloin juuri viettämässä työharjoitteluani Lontoossa, ensimmäinen hoitomuotoni oli kommunikaatio-ongelmien takia täysin väärä. Lääkärit olivat vakuuttuneet että minuun oli iskenyt ”eksoottinen suomalainen tauti” jota aloitettiin hoitamaan vahvoilla antibiooteilla. Hoidosta huolimatta tilanne kääntyi vain pahemmaksi, kunnes lopulta palasin Suomeen, takaisin osastolle ja parin muun virhediagnoosin jälkeen (mm. epäiltiin kroonista paksusuolentulehdusta) minulla todettiin autoimmuuni peräinen kilpirauhasen liikatoiminta – Gravesin tauti.

Minulla on noista ensimmäisistä sairastelun vuosista hiukan hämäriä mielikuvia voinneistani. Olin vielä sen verran nuori ja sekaisin koko tilanteesta että kesti pari vuotta ennen kuin tajusin tilanteen vakavuuden. Jostain syystä myös perheen tuki jäi mitättömäksi ja ketään ystäväpiiristäni ei tiennyt asiasta mitään. Minut laitettiin nopeasti Thyrazol kuurille joka lopulta päättyi äkkinäiseen RAI (Radio Active Iodine)-hoitoon. Hämmennyksestäni johtuen en uskaltanut vielä kyseenalaistaa hoitoani ja uskoin sokeasti lääkärien päätöksiin. Radiojodin piti parantaa tilanteeni kaikkein nopeiten ja siitä seuraava vajaatoiminnan hoito tapahtuisi – niin kuin lääkäri sen sanoi – ”helposti vain yhdellä pillerillä päivässä”.

Niille jotka eivät tiedä mikä RIA-hoito on, niin kerrottakoon että kyseessä on siis radioaktiivinen jodi jota annostellaan henkilön iän, painon ja pituuden mukaan (ja mitenköhän se vaikuttaa siihen kuinka paljon radioaktiivista ainetta voidaan jollekkin antaa?). Hoidon jälkeen joudut olemaan sisätiloissa ja välttelemään sosiaalista kontaktia pari viikkoa säteilyvaaran takia, puhumattakaan että raskaana olevien naisten ja pikkulasten läheisyyteen ei saanut missään nimessä mennä. Myöhemmin sain myös kuulla että ei ole epätavallista tulla pysäytetyksi tullissa moisen hoidon jälkeen koska yksilöllisissä tapauksissa tullin säteilylaitteet hälyttävät mennessäsi niiden ohi.

Romahdus ja vastuun ottaminen

Olin kerinnyt syömään jodihoidon jälkeen synteettistä kilpirauhashormonia Thyroxinia varmaan jo vuoden ennen kuin oikeasti tajusin mitä kehossani tapahtuu. Kaikki ikään kuin kirkastui minulle täydellisesti juuri sillä samalla hetkellä kun kaikki pimeni. Vasta kun vajaatoimintaoireitani rupesi olemaan niin iso kasa että en voinut enää olla huomioimatta niitä ymmärsin lopultakin että jotain on vialla. Olin tätä ajanjaksoa ennen elämässäni ollut aina aina perusluonteeltani hiukan ”taivaanrannan maalaaja”-tyyppiä jolla ei ikinä ole ollut minkäänlaisia ajatuksia kehon toiminnallisuudesta. Siksi minulla kesti pidempään tajuta että katseen myöhässä tuleminen, paineen tunne päässä ja väsymys ei ole kehoni normaalitila. Oireet myös hiipivät päälle niin hiljalleen että niiden kyseenalaistaminen oli vaikeaa koska jotenkin tuntui että “aina oli ollut tällainen olo”. Silloin rupesin ensimmäistä kertaa elämässäni kyseenalaistamaan hoitoani ja ottamaan omasta kehostani vastuuta.

Lähdin etsimään lisähoitoa joka johti yleensä siihen että lääkärit vähättelivät tuntojani. Thyroxin annostustani nostettiin ja laskettiin laboratioarvoja tuijotellen ja valitukseni olotiloistani jäivät kuuroille korville. Tilanne paheni jatkuvasti mitä pidemmälle hoitoani vietiin. Vajaatoiminnan oireet vain lisääntyivät ja tulivat entistä akuutimmiksi. Ihoni oli niin kuiva, että vuosin verta kyynärpäistä ja polvista, ennen tuuhea tukkani alkoi pahasti harventua, nukuin jatkuvasti ja herättyäni tuntui täysin samalta kuin nukkumaan mennessä – sumuiselta, hitaalta, kylmältä ja turralta. Vaikka minulla ei ole ikinä elämässäni ollut minkäänlaisia psykologisia ongelmia ryhdyin saamaan erittäin pahoja paniikkikohtauksia. Tilannetta pahensi epätietoisuus joka kumpusi oman kehonsa kontrollin täydellisestä menetyksestä. Mikään ei vain enää ollut kuin ennen ja kaikki oli tuntematonta ja pelottavaa…ja yksinäistä. Katseeni tuli myöhässä, en pystynyt muistamaan yksinkertaisia sanoja kuten ”haarukka” tai ”lukko” – minä, joka olen aina ollut tunnettu vikkelästä suustani ja nopeasta ajatuksenjuoksustani! Kuukautisteni kierto venyi pahimmillaan 54 päivän mittaiseksi, jos liikuin en palautunut päiviin ja lihaksiani särki lähes jatkuvasti, palelin kesälläkin ja libidoni oli täysin olematon. Tuntui kun olisin vuoden sisällä vanhentunut 80 vuotta. Kun pahin alkoi tapahtua lihoin 25kg 6kk sisällä vaikka söin kuin lintu ja urheilin kuin hullu – hullulta se tuntuikin koska mikään liikunta ei auttanut vaan yleensä pahensi olotilojani koska kehollani ei ollut resursseja käsitellä maitohappoa. Lihottuani ryhdyin ensimmäistä kertaa elämässäni ymmärtämään mitä jotkut naiset voivat käydä läpi kehonsa kanssa. En tuntenut itseäni vain yhtään ”omani kokoiseksi”.

Oman hoitoni vastuun ottaminen alkoi pikkuhiljaa myös manifestoitua monella muullakin tavalla kuin kilpirauhasinformaation etsimisenä. Aloitin pitämään yksityiskohtaisen tarkkaa päiväkirjaa syömisistäni ja liikunnastani, ei pelkästään omasta mielenkiinnostani vaan myös, että minulla olisi jotain todistusaineistoa lääkäreille elämäntavoistani, mutta silti vointini vain pahentui. Jälkeenpäin kun mietin en voi tajuta miten olen jaksanut liikkua niissä olotiloissa ollenkaan.

Lopulta kun pahin vajaatoiminta iski, en pystynyt oikein tekemään muuta kuin istumaan tietokoneella ja etsimään tietoa. Olin niin väsynyt kaikkeen. Kukaan tapaamistani endokrinologeista ei pystynyt taikka suostunut auttamaan tai edes halunnut kuunnella mahdollisuutta yhteistyöstä. Ohjeet joita heiltä sain olivat parhaimmillaankin harhaanjohtavia pahimmillaan alistavia. Rahaa yksityiskäynteihin kaatui aika paljon. Minulle koitettiin määrätä masennuslääkkeitä ties kuinka monesta paikasta, mutta kieltäydyin aina – en tuntenut oloani tippaakaan masentuneeksi – vaan väsyneeksi ja fysiologisesti sairaaksi. Yksi lääkäri väitti kiven kovaan että salasyön ja minut pitäisi laittaa kontrolliryhmään jossa syömishäiriötäni tarkkailtaisiin, vaikka olin juuri osoittanut hänelle mustaa valkoisella että päivittäinen kalorimäärä oli 1300-1700 kcal välillä ollut viimeiset 5kk – hyvin vähän sen painoiselle tytölle joka oli yhtäkkiä lihonnut 100 kiloiseksi. Hän halusi määrätä minulle lääkettä jotka laittaisivat minut ulostamaan kaikki syömäni rasvat ulos kehostani sekä suositteli minulle syömishäiriöistä kärsivien kontrolliryhmää jossa asiantunteva tiimi voisi tarkkailla että en oikeasti valehdellut. Hänellä oli vielä pokkaa juosta perääni antamaan lasku käynnistä, sen jälkeen kun olin hiljaisena, lannistettuna ja kyyneleet poskillani lähtenyt hänen vastaanotoltaan pois. Lopulta oloni oli niin paha että vain itkin ja nukuin. Olin niin turhautunut ja eksyksissä kaiken kanssa. Halusin vielä olla oma viaton itseni jota ei maailman pahuus olisi lannistanut. Kaipasin hymyäni ja aina mukanani ollutta sitkeää ja voimakasta elämänhalua. Energiaa seikkailuun ja terveen kehoni takaisin. ”Olisi edes LÄMMIN! Niin sekin auttaisi perkele!”-muistan ajatelleeni.

Tuosta pohjasta alkoi kuitenkin ylämäkeni. Kuukausien itsenäinen opiskelu alkoi tuottaa tulosta. Olin saanut tietoa käsiini Armour Thyroid nimisestä kilpirauhaslääkkeestä joka sisältäisi kaikki kilpirauhasen tuottamat hormonit, eikä vain sitä yhtä, synteettistä jota olin syönyt ja halusin epätoivoisesti koittaa tätä viimeistä oljenkorttani. Maalaisjärkikin sanoi päässäni että jos kilpirauhaseni oli tapettu radioaktiivisella aineella ja saan kehooni vain yhtä hormonia, ja vielä synteettistä sellaista, niiden viiden sijasta jota minun oikeasti pitäisi saada niin ei ihmekään että voin huonosti! Mietin että jos lääkärit olivat kilpirauhasasioissa niin pihalla niin kuka takaisi minulle sen että radioaktiivinen aine voisi olla minulle hyväksi, vaikka niin minulle väitettiin?

Itkuisena kirjoitin kirjeen eräälle lääkärille Antioksidanttiklinikalta josta olin kuullut puhuttavan hyvää. Epätoivossani sanoin kirjeessäni että jos hän ei suostu edes HARKITSEMAAN kyseistä lääkitystä olen suunnitellut jo matkaa Norjaan ostamaan niitä ja salakuljettamaan niitä takaisin Suomeen. Olin valmistautunut kysymään hänen mielipidettään heti tapaamisen alussa ja saatuani kielteisen vastauksen lähtien saman tien pois. Tiesin jo niin paljon siitä lääkkeestä, tiesin tasan tarkkaan mikä minua vaivasi. Olin TÄYSIN varma että olin oikeassa kehoni suhteen ja että intuitioni tilastani on täsmällinen. Olin kerännyt kaikki faktat taakseni ja en halunnut enää kuluttaa aikaani siihen että joku tuntematon lääkäri voisi teilata minut alas pelkällä auktoriteetillaan – ei tiedollaan.

Muistan niin elävästi sen aamun kun istuin antioksidanttiklinikan käytävällä ja odotin lääkärin kutsua. En uskaltanut odottaa tapaamiseltamme paljon. Muistan tuijottaneeni seinää tyhjä ilma kasvoillani ja ajatelleeni että “Kohta lähdetään Norjaan”. En nähnyt edessäni muita vaihtoehtoja. Ja sitten tapahtui ihana ihme. Lääkäri tuli minua käytävälle vastaan, hymyili, katsoi minua silmiin ja sanoi heti kättelymme yhteydessä, että ”saat pyytämäsi, ilman mitään epäilystä, nyt me hoidetaan yhdessä sinut kuntoon”. Olin äimän käkenä. Alku oli ainakin lähtenyt käyntiin ihan eri tavalla kuin kaikkien muiden spesialistien kanssa joita olin tavannut. Aika näytti että myös loppu yhteystyö kyseisen lääkärin kanssa oli ihana, parantava ja kohtaava kokemus.

Kun aloitin lääkitykseni tiesin kahdesta muusta ihmisestä koko Suomessa jotka olivat kokeilleet sitä ja epäilen että minua hoitava lääkäri oli toinen niistä jotka olivat kyseistä lääkettä antaneet potilailleen koko maassa. Se ei kuitenkaan pelottanut minua paljon – olin lukenut kattavasti tietoa ulkomaalaisilta sivustoilta ja ryhdyin auliisti kirjoittamaan kokemuksiani ja keräämiäni tietojani suomeksi eri foorumeille.

Rauhallista paranemista, naamioiden riisumista ja muutosta

Seuraavat pari vuotta iso osa energiastani meni hitaaseen parantumiseen ja muita kilpirauhaspotilaita auttaessa. Kehollani kesti vuosi palautua läpikäydystä raiskauksesta. Saatuani lääkkeeni oikealle tasolle painoni lähti normaaliin laskuun vain syömällä vähemmän kuin kulutin. Vuoden jälkeen lääkkeestä kuukautiskiertoni palasi pikkuhiljaa takaisin kohdilleen. Muistan ensimmäiset kuukaudet lääkityksellä kun pintaverenkiertoni paraneminen aiheutti ihosolujeni rajun uusiutumisen sain melkein uskonnollista hurmiota vastaavan tunteen raapiessani kutisevaa ja regeneroituvaa ihoani. Hiukseni tuuhentuivat, muistini palautui ja ihoni ei enää vuotanut verta. Energiatasoni oli kahden vuoden jälkeen parempi kuin ikinä. Liikuin ja treenasin hyvin paljon, opiskelin omatoimisesti terveysasioita lisää joihin olin löytänyt uuden rakkauden ja aloin taas nauttimaan elämästäni. Lopulta 3 vuoden Armour lääkityksen jälkeen diagnosoin itse itseni kokonaan parantuneeksi ja olin niin iloinen. Töideni ja julkaisujeni jälkeen Suomeen on viimeisen 4 vuoden aikana putkahtanut 20 lääkäriä jotka määrävät kyseistä lääkettä ja lääkityksen vaihtaneita potilaita on nykyään yli 400. Olin saanut jotain aikaiseksi kulissien takaa ja tuntui hyvältä jättää sairastelut taakse. Lähdin lopulta kesällä -08 foorumeilta pois sillä halusin elää takaisin sairasteluun kuluneita vuosiani ja keskittyä uusiin asioihin. Vähänpä silloin tiesin että palaisin takaisin sinne nyt – tästä lisää kuitenkin tulevissa pousteissa;)

Näiden parantumisen vuosien saatossa kävin läpi isoja henkisiä ja fyysisiä muodonmuutoksia. Iän tuoma varmuus ja läpikäyty kokemus oli kasvattanut sisäistä maailmaani aika harppauksin eteenpäin. Olin kiitollinen saamastani opetuksesta, mutta sisällä kuitenkin aina kyti pelko uusista sairauksista ja kontrolloimattomasta lihomisesta. Autoimmuuni sairauden diagnosoimisen jälkeen silloinen lääkärini sanoi minulle että riski uusiin autoimmuunisairauksiin on paljon suurempi koska minulla oli jo sellainen. Tästä tuli vuosiksi minun salainen sisäinen dialogini. Pelkäsin että herään taas joku päivä johonkin tautiin josta joutuisin täysin yksin parantumaan vastoin kaikkia yleisiä ohjeita. Se yksinäisyyden tunne jota tunsin sairauteni kanssa oli jättänyt arvet sisälleni jotka olivat vielä arat. Tiesin että pystyisin mihin vain, olin varma siitä, koska olin todistanut sen itselleni niin monta kertaa jo aikaisemmin – mutta en vain halunnut enää jäädä yksin.

Uusien pienten terveyshaittojen ilmaantuessa reagoin ensimmäisenä tähän yksinäisyyden pelkoon ennemmin kuin olisin kuunnellut että missä vika. Olin hyvä ottamaan vastuuta kehostani ja onnistumaan suunnitelmien kanssa, mutta yksinäisyyden pelko myös ruokki muutakin puolta minussa. Kävin kamppailua fyysisen ulkomuotoni muutoksen tuoman ylpeyden ja luomieni naamioiden kanssa. Olin jossain vaiheessa muodonmuutostani muuttanut terveyteni haalimisen kehokuvan pakkomielteeksi ja poikennut erittäin kauas vilpittömältä tervehtymisen polulta mihin olin vuosia aikaisemmin niin tärisevin askelin ja yksin käynyt tallustamaan. Oli ihanaa saada huomiota, todistaa muille ja sitä kautta jotenkin kierosti itselleni että olin vihdoinkin rakastamisen arvoinen ja lehuskella voimavarojeni kanssa. Tein siis kaikkeni vältelläkseni sisälläni kaikuvaa yksinäisyyden pelkoa. Jäin pahasti loukkuun siihen, joka lopulta johti näihin kuuluisiin sekunnin muutoksiin koska murruin itsepetokseni alla enkä nähnyt enää muuta tietä ulos kuin sen julkituomiseen.

J onneksi tuli myös kuvioihin ennen hyvissä ajoin romahdustani. Luulen että hänen ansiostaan romahdus oli edes mahdollinen. Ensimmäistä kertaa elämässäni tunsin miltä tuntuu olla sellaisen miehen rakastama joka rakastaa minua juuri sellaisena kuin olen kehostani riippumatta. Pyyteettömän rakkauden vastaanottaminen parisuhteessa oli ihan uusi kokemus minulle joka lopulta johti loppujenkin naamioiden pois ottamiseen ja myös mahdollisti itsenikin rakastamaan itseäni sellaisena kuin olen.

Oli pakko lopulta levätä. Naamioiden tultaessa alas otin irtioton kaikesta. Matkustelu auttoi huomattavasti ja palattuani takaisin Thaimaasta en enää halunnut astua salille. Ennen rakastamani laji oli vääristynyt omien kiiltokuvieni ja kehopaineideni saatossa vastenmieliseksi ja valheellisen tuntuiseksi. Halusin vain levätä ja miettiä mitä seuraavaksi. Olla ja luottaa siihen että asiat kyllä sutviutuvat omaa painoaan.

Syksyn uusi havahtuminen, kolotukset ja täyskäännös

Ja niinhän ne tosiaan sutviutuivatkin, mutta tuskin tulee yllätyksenä että sutviutuivat ihan eri tavalla kun olin ajatellut:D Liikkumattomuus ja ruuan kanssa psykologisen rauhan löytäminen toki otti veronsa kehosta. Se oli todella hyvää päälle, mutta keho halusi kanssa huomiota. Tilanne lopulta johti havahtumiseen tämän syksyn alussa.

Ryhdyin pikkuhiljaa saamaan sellaisia nalkuttavia “kolotuksia” ja vaivoja. Niveliäni on särkenyt. Viime talvena, ennen Thaimaan reissuani, minulle ilmaantui hengitysvaikeuksia johon sain astmalääkettä jota koitin viikon kunnes lopetin sen ennen matkaani lentokentällä. Ne hävisivät Thaimaassa, eivätkä palanneet Suomen kesässä mutta ilmojen viiletessä oireet alkoivat taas. Kesän lopussa olin väsynyt ja nukuin huonosti. Kävin lääkärissä ja testien mukaan vasta-aineiden vasta-aineet (en kysynyt silloin mistä testiä oli kyse, soittelen lääkärilleni lähiaikoina) olivat huimasti koholla joka johti epäilyihin reumasairaudesta. Samoin minulla on ollut salaperäinen yskä joka on lauennut aina iltaisin ja varsinkin jos nauran paljon. Närästää. Nämä kaksi jälkimmäistä on todennäköisesti yhteydessä toisiinsa.

Kävin reumalääkärillä joka ihmetteli tuloksiani. Kaikki muu oli kunnossa paitsi tämä kyseinen testi ja mitään tulehduksia ei näkynyt missään. Ainut mitä minulla oli oli nilkkojeni aristus. Mutta se, että se yksi testitulos oli koholla ei minun korviini kuulostanut hyvältä pohjalta. Se on merkki jostain.

Närästykseen söin ensin 6kk Nexiumia joka alkoi lopulta vituttamaan. En tykkää pillereistä. En yhtään. Ketutti syödä joka päivä jotain josta en oikein ole varma mitä se keholleni tekee – sitä paitsi ne vain peittivät alkuperäisen oireen jota ei ollut parannettu. Lopetin niiden syömisen löytäessäni vaihtoehtoisia parannuksia netistä. Söin ensimmäiset kolme päivää vain pehmeitä ruokia ja vedin luomuohunajaa teelusikallisen heti kun närästys alkoi. Jatkoin tätä viikon ja yksi aamu heräsin niin närästys oli poissa eikä ole sen koommin palannut. Win!

Jotain on kuitenkin siis ilmiselvästi menossa pahasti vikaan. Ja jotain on ollut pakko tehdä. Taas ollaan tilanteessa jossa en voi samoilla selviytymiskeinoilla enää jatkaa. Ansaittu lepo salilta ja ruoka-asioista onneksi antoivat aikansa laittaa pään kuntoon tulevia koettelemuksia varten. Ja onneksi pelko yksinäisyydestä on häviämässä päin. Ensimmäisen shokin jälkeen sen tilalle on pikkuhiljaa alkanut kasvaa luottavaisempi ja rauhallisempi asenne sitä kohtaan että itseni parantaminen tällä kertaa ei tarvitse sisältää draamaa ja pelkoa.

Vatsavaivoihin vastauksia etsiessäni Kemikaalicocktailin blogiin. Blogi meni automaattisesti Google Readeriin “Terveys” kansion alle ja seurailin vaihtelevalla kiinnostuksella Nooran toilailuja. Hänen ansiostaan innostuimme J:n kanssa luomusta enemmän. Sitten noin pari kuukautta sitten Noora kirjoitti jotain Olli Postista ja klikkasin hänen sivuilleen. Tutustuin vähän Olliin ja lisäsin hänen bloginsa Readeriini mutta todellinen kiinnostus vei muualle. Linkkejä seuratessani ja nettiä kahlatessani raakaruoka jotenkin aina nousi kokoajan esille minne tahansa meninkin. Tuntui että joku koittaa nyt kertoa minulle jotain:D Vinkkejä tuli myös muualta, esim. äitini ja isäni mainittuaan erikseen, viikkojen sisällä samasta aiheesta: Rauli Mäkelästä. Samoin Amazonista tupsahti eteen pari kiinnostavaa kirjaa raakaruuasta ja kokkailusta.

Mietin että pakko kokeilla. Mitä minulla on menetettävää? Seuraavaksi olisi taas edessä reissu lääkärille ja en halua sinne enää. Joten aloitin raakaruoka kokeiluni kuukausi sitten. Ja sillä tiellä ollaan edelleen vahvasti menossa eteenpäin. Olen sisälläni päättänyt saada testitulokseni tulokset alaspäin normaaleille lukemille, olisi se mikä vain. Tämä on murrosvaihe johonkin, tiedän sen, koska olen ollut näissä ennenkin. Nyt pitää vain pitää silmät auki ja olla valmiina tarttumaan tilaisuuteen kun maailma sellaisen minulle esittää.

Seuraavassa osassa vähän tarinaa mitä kuukauden aikana raakaruualla on tapahtunut.

Raakaruokakokeilu Osa 1- Alku

Aloitin kirjoittamaan raakaruokakokeilustani ja tajusin että siitä ei tule mitään ellen pohjusta hiukan syitäni siihen. Samalla tajusin että tämä kokeilu kuitenkin tulee olemaan pohjana kaikkiin muihinkin aiheisiin mistä haluan kirjoittaa kuten kilpirauhassairaudet, terveys, inspiraatio, taide, muutokset, psykologia jne. joten tuntui vähän tyhmältä hypätä vain suoraan “lopputulokseen”. Ajattelin sitten jaotella sen pariin osaan jotta blogeista ei tulisi ihan kiduttavan pitkiä:

Osa 1 – Alku
Osa 2 – Terveyspohjustusta ja oma matkani tähän asti
Osa 3 – Ensimmäinen kuukausi ja havainnot
Osa 4 – Kilpirauhaslisäys (Lisätty jälkeenpäin)

Tässä alussa haluan kertoa mikä minua sytyttää näissä asioissa ja miksi olen päätynyt tälle tielle missä nyt tallustelen:) Toivoisin osaavani kirjoittaa asioista blogissani objektiivisesti ja lopullinen tavoitteeni on luoda viestiä positiivisesta muutoksesta, vastuun ottamisesta itsestään ja omasta terveydestään, mielen muokkaamisesta ja sitten vaan ihan yleisiä löpinöitä asioista jotka minua kiinnostavat. Tietyllä tavalla haluan myös harjoitella rauhassa omaa kirjallista ulosantiani ja mietintöjeni esiintuomista, sekä aatteitteni takana seisomista. Kirjoittaminen on kuitenkin yleensä ollut se lopputaktiikka millä olen saanut itsellenikin konkretisoitua abstraktit ajatukseni. Vaikka kaiken tietoni toki olen oppinut suurimmaksi osaksi kantapään kautta toivon kirjoituksillani luovan mahdollisuuksia muille ihmisille tehdä se vähän vähemmän hankalasti.

Yleisesti koen ja uskon täysin, että meillä itsellämme on mahdollisuus parantua kaikesta mistä haluamme. Liian usein ihmiset kuitenkin turruttautuvat oman pienen maailmansa seinien sisälle ja nielevät kritisoimatta kaiken mitä auktoriteetit heille sanovat. On niin paljon helpompaa antaa vastuu omasta kehostaan jollekkin toiselle erilaisilla tekosyillä jotka lopulta vain vievät oman mahdollistamisen energian itseltään pois. Ja jostain syystä näitä tekosyitä löytyy aina yllin kyllin – aina sen verran riittävästi että on helpompi jäädä paikoilleen kuin lähteä liikkeeseen.

Pääasiallisesti en voi tarpeeksi painottaa kuinka tärkeä väline esimerkiksi Internet on oman hyvinvointisi kannalta. Suurimpiin osiin vaivoihin löytyy laajoja artikkelikokoelmia ja foorumeita jotka pohjautuvat muihinkin mahdollisuuksiin kuin pelkkiin pillereihin. Ihan sormiemme ulottuvilla on myös kaikki tieto mitä ihan lääkäritkin saavat kouluistaan – se ei enää ole etuoikeus vaan kaikkien oikeus. Ei se ole harvinaista nähdä lääkärinkin katsovat vastauksia Internetistä kun tulee tenkkapoo eteen, tätä on itseasiassa tapahtunut itselleni pariinkin kertaan. Se jos joku saa vähän miettimään että miksi ihmeessä mä maksan siitä samasta tiedosta mitä se lääkärikin etsii?

Kenties oman terveytesi paras työkalu?

Vaikka tulen käsittelemään luonnonparannusta omalta kohdaltani parempana ratkaisuna en halua haukkua lääkäreitä tai mustamaalata kaikkea lääketieteeseen liittyvää. Vaikka saamani kohtelu heiltä on ollut yleisesti harhaanjohtavaa ja pahimmillaan alistavaa, uskon siltikin että länsimaisella (niin kuin muilla maisilla;) lääketieteellä on oma paikkansa tässä maailmassa. En esimerkiksi halua että minua kiidätetään auto-onnettomuudesta suoraan akupunktioklinikalle, vaan kirurgille. Ja uskon myös että länsimainen lääketiede on hyvä tunnistamaan erinäisiä sairauksia ja kehon tiloja…. mutta itse niiden hoitamisessa on aika paljon parantamisen varaa ja siihen kohdistuukin suurin osa kritiikistäni. Alunperin saamani lääketieteellinen hoito, joka ei ollut ihan sitä mitä luulin, on loppujen lopuksi ja kantapään kautta mahdollistanut minunkin matkani pois uhrirooleudesta ja vienyt minut lähemmäs omaa kehotuntemustani sekä luonut minulle tilaisuuksia suurinkin läpimurtoihin itseni parantamisen kanssa.

Ketään meistä ei onneksi ole tehty ikinä samasta muotista ja vaikka samantapaisuuksia joidenkin asioiden kohdalla voidaan ehdottaa jokaista pitäisi aina hoitaa yksilönä. Tämän haluan pitää myös mielessäni blogiani kirjoittaessani. Kokeiluni ei ole vastaus kaikille, mutta vastuun hyväksyminen ja itsensä kohtaaminen on. Meillä kaikilla on vain oma polkumme miten sinne päädymme – tämä on osa minun polkuani.  Joten rohkaisen sinuakin uskaltamaan hyväksymään sen tuomat voimavarat. Iloitse siitä että sinulla on siihen mahdollisuus ja kaikki työkalut saatavillasi,  äläkä aliarvioi itsesi kykyä oppia ja ymmärtää oman kehosi toimintoja yhtä laaja-alaisesti kuin lääkärisi. Ota voimasi takaisin muilta, jos sen sinne olet antanut, ja pidä se itselläsi edistäen omaa hyvinvointiasi ensimmäisenä.

Seuraavassa osassa käyn läpi terveyshistoriani joka on minun takana polttava syy intohimoiseen elämäntutkimiseeni.

PS: Näitä kirjoitellessa muuten tuntuu että oma ulosanti on vielä aika ruosteessa:D Päässä vipeltää niin järjetön määrä ideoita ja ajatuksia että niiden jäsentäminen tuntuu hiukan hankalalta. Olen kuitenkin ihan varma että se punainen lanka tästä löytyy kunhan pääsen vauhtiin.

Ja matka tosiaan jatkuu Suomeksi

Elikkä olen päättänyt vaihtaa blogini kielen suomeen. Jos joku haluaa lukea syitäni siihen, niin voipi lukea sen omalla ajallaan, en jaksa niitä toisella tässä:) Tästä lähtien jatkan jorinoitani äidinkieleni kera ja katsotaan jos vaikka pousteja tuliskin enemmän kuin aikaisemmin. Luvassa ainakin mielestäni ihan mielenkiintoisia asioita omista raakaruoka kokeiluistani, kilpirauhasasioista, terveydestä, muuten vaan ajatuksistani taiteesta ja maailman menosta.

Pysytään kuulolla.

Näe minut sellaisena kuin olen

(To English readers I must apologize that this post is in Finnish. It is aimed mainly to my Finnish friends (and family) and mostly I was just too lazy to start to translate it to English since I originally wrote it in my mother language in a gust of frustrations and revelations. I promise you, you won’t miss anything and I’ll re-write the highlights of it later on. And this wont become a habit either;) the blog is in English, since most of my friends are international, so it is just more convenient to everyone. )

Kylläpäs matkustelu kannatti. Luulen että raahasin mukanani parhaimmat kokemukseni ja opetukseni ikinä. Jännittää kun ajattelen mitä tulen kirjoittamaan ja mitä haluan tehdä seuraavaksi elämässäni. Mutta sydämessäni on ääni joka sanoo, että tähän suuntaan on hyvä mennä ja vanhat asiat on parempi nyt jättää taakse. Kädet alkavat olemaan niin väsyneitä niiden kantamiseen ja pää alkaa olemaan ihan tiltissä niiden ajatteluun. Sama, jo vuosia kestänyt oravanpyörä pitää nyt vihdoinkin pysäyttää ja oravat pitää päästä luontoon leikkimään ihan omia leikkejään.

Jo ensimmäisenä yönä Suomessa tajusin ajattelevani aivan samoja ajatuksia kuin ennen lähtöäni. Ne valtasivat mieleni ihan yhtä kivuliaina, neuroottisina ja nalkuttavina kuin aikaisemminkin ja olin yllättynyt kuinka paljon lisävoimaa ne olivat ehtineet keräämään taakseen, vaikka monet niistä olivat olleet täysin poissa mielestäni koko matkani ajan. Olisihan se pitänyt muistaa, että sen minkä taakseen jättää edestään löytää, mutta silti niiden paluu tuntui aika ra’alta tavalta palata todellisuuteen. Tänä aamuna, pitkän viikonloppuni jälkeen, kun istuin bussissa matkalla töihin (tosiaan, ensimmäistä kertaa 1,5kk) mieleeni tuli taas tuo tuttu ohje ystävältäni: Parhaimmat tarinat kehittyvät vasta kotiin palaamisen jälkeen. Ehkä tämä on tosiaan vain sitä – alitajuntani käsittelemät tarinat jotka olivat seikkailujeni jännityksestä puskettu pois mielestä, vyöryvät nyt takaisin prosessoitavaksi, jotta niistä oikeasti voisi kehittyä (toivottavasti jopa) eeppinen tarina, jonka opetukset vievät kertojaansa kohti onnellisempaa loppua.

Siinä siis se ensimmäinen viikonloppuni. Opetteluun tuntea myötätuntoa niitä kaikkein inhottavimpiakin löytöjä kohtaan mitä sisältäni kumpusi. Kotona olemisen onnen alla kyti kipinä joka poltteli mieltä ja räiski sisuksissa. Ja hiljalleen tajusin, ainakin edes vähän, siitä miten hienon silmukan olin itse itselleni punonut ja miten hitaasti mutta varmasti se oli kiristynyt vuosien saatossa. Mikä se oli mitä olin taakseni jättänyt ja edestäni taas löytänyt. Ja ymmärsin miten olen jo pidemmän aikaan ollut läpikotaisin kyllästynyt siihen. Siihen pitää tulla muutos.

Joten haluan tässä ja nyt tehdä selväksi minkälaisia naamioita olen luonut ja mistä haluan luopua jotta niiden alta voisi oikeasti paljastua jotain aidosti kauniimpaa. En jaksa enää markkinoida näitä valeasujani. Mainostamaan, että niiden alla oleva pieni, herkkä ja hämmentynyt ihminen on täysin vailla virheitä ja täydellinen. Haluan kertoa tämän kaiken tänne, koska tämä paikka nyt lähinnä oli se foorumi joka toimi historiassani isona osana niiden naamioiden ja asujen koristeluun. Totta kai ylläpidin niitä myös sanoillani, teoillani ja olemisellani, mutta ainakin tänne tulen jättämään tämän muistutukseksi mitä virheitä en enää halua toistaa. Joten aloittakaamme dis-identifioitumisen ihana tuska ja vapaus.

Vastoin mitä olen mahdollisesti sanonut tai tuonut ilmi:
Minä en ole urheilija, voimailija, treenihullu, terveysintoilija tai ikidiettaaja. Minä en aina syö oikein, minä en aina ole sinut kehoni kanssa, minä en aina ole salilla ja tiedä kaikkea treenaamisen saloja. Minä en aina edes tykkää mennä salille ja minä en ole 365 päivää vuodesta hyvässä kunnossa ja aina laihtumaan päin. Treeni-intoni ei ole aina sama ja treenitulokseni eivät ole kokoajan nousuun päin. Kehossani on jälkiä sairauksista joita en tule pystymään ikinä muuttamaan toisenlaiseksi vaikka asuisin salilla ja laihtuisin 30 kiloa – todennäköisesti se vain korostaisi niitä entisestään. Ja on hyvin, hyvin, HYVIN todennäköistä että tulen pysymään tämän kokoisena kuin olen nyt, aina. Tai jopa hiukan pyöreämpänä vielä. Koska olen aina ollut tämän kokoinen. Ja (mitä vihdoin haluan oppia hyväksymään nyt) se on hyvä niin.

Olen koittanut pitää yllä tätä kuvaa jotta voisin vihdoinkin tuntea että olen hyväksytty kehoni kanssa. Jotta voisin olla jotenkin “valmis” ja ansaita omakseni edes jonkinlaista ihailua ja erikoisstatusta. Pääsin hyvään kuntoon, kyllä. Laihduin hyvin paljon sairauteni jälkeen, kyllä. Muutin elämäntapani ja otin vastuun omasta terveydestäni ja tulin kotiin niin voittajana kuin niillä korteilla pelatessa voi tulla. Mutta jossain vaiheessa tuli raja vastaan ja kesti pitkään tajuta kuinka paljon sen ylittäminen minulle maksoi. Menetin käsityksen siitä mikä on oikeasti hyväksi keholleni ja mihin se on todellisuudessa kykeneväinen. Lopulta laihdutin ja treenasin itseni liian pieneksi ja kuukautiseni katosivat pitkäksi aikaan. Tervetuloa taivaisiin kasvanut osteoporoosiriski ja hormoniheittelyt – jotain mitä joskus vannoin että en enää ikinä altistaisi itseäni. Unohdin missä terveyden ja idealisoimisen raja menee niin totaalisesti että joskus häpesin painoni noustua lähteä ulos asunnostani koska minua odottivat siellä ihmiset jotka olettivat minun olevan vielä paremmassa kunnossa ja vielä laihempi kuin aikaisemmin.  Ja totta kai he odottivat sitä, puhuinhan siitä niin paljon miten vietän aikani salilla, miten aina söin heidän seurassaan hyvin ja miten peruutin tapaamisia koska treenit menivät kaiken edelle. Kiroukseni oli laatia uudelleen entistä hienompia tarinoita hyvinvoinnistani ja onnistumisestani sillä olin riippuvainen sen luomasta ihailusta ja validaatiosta. Mutta jos annettu hyväksyntä perustuu valheelliseen kuvaan, ne antavat vain hetkellisen hurmion joka lopulta muuttuu tuhkaakin harmaammaksi ja hauraammaksi kun muistaa taas sen mitä kuvan takana oikeasti seisoo. Silloin jopa itse itsellesi sanomat kauniit asiat tuntuvat synniltä – miksi minä uskoisin sinua, kun en usko itseänikään? Sisälle jää vain jyrsimään heikko, mutta aina niin kiduttavan sinnikäs toive siitä että tulisi yhtä rakastetuksi ja kohdatuksi vaikka astuisi satiiniverhojen takaa esille keskeneräisenä, alastomana ja aitona. Että minussa nähtäisiin muutakin kuin se mitä minussa nähdään ensimmäiseksi – kehoni.

Ristiriitani johti lopulta emotionaaliseen huvipuistoajeluun jossa tunsin olevani onnistunut vain jos söin täydellisesti tai mahduin tiettyihin vaatteisiin tai kyykkäsin salilla tietyn verran ja jossa tunsin olevani mitätön kun kaikki vastakkainen vihdoin tapahtui. Kehoni väsyi niin että se ryhtyi kiukuttelemaan oikein toden teolla saadakseni minut pysähtymään. Jotta se saisi vihdoinkin levätä, palautua siihen missä sillä on kaikkein parhain olla. Ja sen kiukuttelun keskellä koitin vielä epätoivoisesti pitää kiinni luomastani kuvasta.

“Minulla on kaikki hallinnassani. Tämä ei ole minun syytäni. Pidän lupaukseni, pidän kuvani. Olen ollut lomalla. En (muka) välitä. Treenikausi alkaa kohta taas.”

Ja huonona onnena, kun olin laihimmillani (en terveimpänäni), sain vielä kuulla entiseltä poikaystävältäni, että en ole vieläkään hyväksytty kehoni kanssa, että en ollut tarpeeksi – en riittänyt silloinkaan. Se iski niin syvälle ja niin helposti että kesti pari viikkoa tajuta kuinka sisälläni velloi vain syvä hämmennys, turhautuneisuus ja viha. Siitä lähtien totuus teki kaikkensa että se saisi minut heräämään siihen että vahingolliset selviytymiskeinoni eivät enää tehonneet. Ahmin itseeni sen kaiken mitä koin että olin jäänyt paitsi ja hain epävarmuuteeni, eksyneisyyteeni ja häpeääni lohdutusta ruuasta. Tein sitä salaa, muilta piilossa, koska kuvittelin että jos muut eivät tiedä siitä voin uskotella itsellenikin että niin ei koskaan tapahtunut ja rangaista itseäni salilla myöhemmin kolme kertaa armottomammin. Näin jopa unia jotka toistivat sitä samaa kaavaa uudelleen ja uudelleen – söin ja ahmin, häpesin, rankaisin, tunsin ahdistusta, lohdutin itseäni ja söin.

Lopulta pahoinvointini vei minut tähän pisteeseen jossa en voinut sulkea enää silmiäni siltä ja uskotella itselleni jotain muuta.  Se oli tasan parin sekunnin kestävä valaistuminen ja näin miten oma ylpeyteni oli pidättänyt minua puhumasta näistä asioista aikaisemmin. Ylpeydessäni pidin siitäkin kuvastani kiinni että “Minä ainakin olen niitä naisia jotka ovat täysin sinut itsensä kanssa. Se on heikkous hävetä itseään, niin monet naiset tekevät sitä, mutta en minä, ikinä.” Se ylpeys on vain vahvistanut sitä kiduttavaa häpeän ja syyllisyyden kierrettä ja pitänyt minut kiinni uhrin asemassani. Siksi en ole hakenut aikaisemmin apua. Sen takia olen vain itsepäisesti pitänyt kiinni itseluodustani imagostani jota olen ollut niin hyvä valehtelemaan suuremmaksi – sekä muille mutta eniten itselleni.

Tämä saa nyt riittää. En jaksa enää käyttää näin montaa naamiota. Mokasin. Emä-mokasin. Ja haluan nyt oppia siitä ja nousta jaloilleni. Haluan kertoa että en halua enää olla mitään erityistä. En halua olla urheilija, graafikko, taiteilija, aina iloinen, terveysintoilija, onnistuja, hippi tai mitä tahansa niistä sanoista mitä olen sanonut identifioidakseni itseni edes joksikin kun sisälläni olen tuntenut että olen hyvin vähän mitään niistä. Haluan vain olla. Koska vihdoinkin ymmärsin että minussa on kaikki adjektiivit, joka ikisellä kielellä mitä tästä maailmasta löytyy ja siltikin minä olen aina yksi verbi – olla.

Tästä edespäin haluan keskittyä entistä intohimoisemmin oman sisimpiäni todelliseen rikastuttamiseen, en siihen miten kauniisti ulkokuoreni osaan koristella rikkaan näköiseksi. Se on ollut vain vahingollinen selviytymiskeinoni, mitä haluan nyt on kehittää siunaavaksi elämisentavaksi. Haluan kasvattaa enemmän rauhaa, myötätuntoa, kärsivällisyyttä ja hellyyttä itseäni kohtaan. Rakastaa kuvieni takana seisovaa pientä, herkkää ja hämmentynyttä ihmistä. Luoda ja kohdata sitä onnistumista, hyväksyntää ja rohkeutta itseni sisältä enkä muiden sisältä. Että tiedän riittäväni itse itselleni ilman illuusioita ja sen kautta voin olla myös riittävä muille, rehellisempi, avoimempi ja alastomampi.

Lopetan myös treeniasioista puhumisen nyt. Sanon jos kysytään, mutta ylimääräinen, turha pälpätys loppuu kokonaan – toivottavasti myös muidenkin egokeskeisten asioiden suhteen. Että ei tarvitse sanoilla enää ihan niin paljon paikata tai peitellä asioita joita koen miinuksiksi itsessäni. Tämä vapauttaa minut kohtaamaan rauhassa sisäiset demonini ja kuulemaan paremmin sen mitä oikeasti haluan.  Ja ainakin tämä on nyt kirjoitettu mustana valkoiselle, eikä vain pääni sisäisiin ailahteleviin aaltoihin, joka on kuin yrittäisi sanella rantahiekkaan totuuksia vain nähdäkseen niiden huuhtoutuvan mereen hetkeä myöhemmin.

Ryhdyn kasvattamaan sydäntäni hyväksymään sen mitä on nyt, tässä hetkessä. Ei huomenna, ei eilen. Vaan mitä minulle kuuluu nyt. Sinulta pyydän vain sitä mitä haluan antaa takaisin:
Jos näet minut laihempana tai lihavempana, sairaampana tai terveempänä päiviä, viikkoja tai kuukausia tämän kirjoituksen jälkeen…niin näe minut niin kuin silloin olen. Siinä ikuisessa “tässä hetkessä”  jossa asuu ainainen potentiaali muutokseen. Minä en enää jaksa selitellä tai pyytää anteeksi.

Joten jos näet minut, niin näe minut niin kuin silloin olen. Minäkin haluan nähdä sinut niin kuin sinä olet.

Compassion

Kiitos ystäväni teidän siunauksista
Haluan vain kiittää niitä ystäviäni jotka ovat sinnikkäästi nähneet minun sisälleni, eivätkä niihin asioihin joita koitin niin uutterasti maalailla ulkopuolelle. Jotka ovat rakastaneet minua laihana että pyöreänä. Voimakkaana että heikkona. Ja ovat nähneet minut kauniina naamioideni takaakin.

Eniten haluan kiittää tässä sinua J. Sinä olet avannut sisälläni niin monia salaisuuksia pyyteettömän rakkautesi kautta. En olisi ikinä pystynyt kuvittelemaan kuinka rauhassa sielu voi lepää, kun se saa vain levätä. Olet villi sielunsisareni.

Ja haluan kiittää isääni joka vuosien jälkeen tajusi pyytää anteeksi samalla antaen minun kuroa kiinni kosketustani sisäiseen lapseeni joka niin syvästi tunsi (ja edelleenkin ajoittain tuntee) itsensä turhaksi ja ei yhtään tärkeäksi. Scott, Norman, Mohini, Laura ja Kari olette kaikki olleet ohjaamassa minua oikealle tielle ja olen ollut niin siunattu löytäessäni niin viisaita, vanhempia opettajia elämääni kuin te.

Teidän ja itsenikin ansiosta uskallan sanoa nämä asiat, lopettaa vahingolliset tapani selviytyä ja uskoa että näin sopivasti keskeneräisenä olemisessa asuu suuri potentiaali muuttua jokaisessa hetkessä.

“Truly, our biggest fear is not that we are incapable, our biggest fear is that we are powerful beyond imagination.”